Mustikka-murupiirakka taipuu myös esimerkiksi puolukka-aikaan puolukkapiirakaksi. Myös viinimarjoja on testattu piirakassa ja tästä ihanasta murupiirakasta onkin siis moneksi. Alkuperäinen resepti on julkaistu Talven maku kirjassani.
Kirja alkaa olla taas ajankohtainen, sillä Talven maku nimestään huolimatta on kirjassa paljon syksyyn sopivia reseptejä. Aina ruoanlaitosta, leivontaan ja säilöntään.
Mustikat odottavat parhaillaan poimijaansa metsässä ja pidemmittä puheitta onkin aika nauttia niistä.
Mustikka-murupiirakka
n. 20 annosta
2 munaa
1 ½ dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
50 g sulatettua voita
½ dl maitoa
Päälle:
3 ½ dl mustikoita tai puolukoita
Muruseos:
50 g voita, huoneenlämpöistä
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1. Aseta uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Sekoita yhteen kuivat aineet.
4. Sulata voi ja lisää siihen maito.
5. Lisää muna-sokerivaahtoon kuivat aineet ja voi-maitoseos. Sekoita tasaiseksi.
6. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun n. 20×30 cm kokoiseen uunivuokaan.
7. Ripottele pinnalle puolukat.
8. Nypi pehmeä voi, sokeri ja vehnäjauhot murumaiseksi. Ripottele puolukoiden pinnalle.
9. Paista piirakka uunin keskitasossa n. 20 minuuttia.
10. Tarjoa vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.
Murupiirakat on ihan parhaita. Tulee lapsuus mieleen <3
Oi, niin on! Sama täällä 🙂