Kuten varmaan tiedätte on meillä istutuspuuhat täydessä vauhdissa.
Viime viikolla istutin suuren osan siemenistä pihalle. Sinne menivät pavut ja herneet sekä erilaisia yrttejä ja kehäkukkia. Kaikki on tosin visusti peiteltynä vielä tovin.
Kierros puutarhassa paljasti että viime vuonna istuttamamme mustikka- ja saskatoonpensaat säästyivät talvelta ja jäniksiltä. Joten marjoja on luvassa tänäkin vuonna.
Viime vuonna istutin laventelit kohopenkkiin ja jätin ne sinne talveksi. En odottanut liikoja tänäkään vuonna niiltä, mutta niinpä sieltä näköjään kurkistaa uusia laventelin alkuja. Mahtavaa.
Sisällä tilaa vievät hyvän näköiset taimen alut. Mitähän hyvää saamme aikaiseksi tämän vuoden kesäkurpitsa sadosta?
Lipstikka viihtyy vuodesta toiseen ja sitä on tullut jaettua moneen otteeseen. Siitä pitäisi ehdottomasti keksiä lisää reseptejä tänä vuonna. Nyt kun varret ovat vielä hentoja ja lehdet pieniä, napsin ne parempiin suihin sellaisenaan.
Puutarhan laidalla kasvaa komeita nokkosia. Sieltä olenkin jo kerännyt nuoria nokkosen alkuja niin omiin keitoksiin että taimille kasvun vauhdittajaksi. Joka vuosi teen ”nokkosliemen” joka vetää kärpäset puoleensa ja pitää kaikki muut loitolla. Sillä sitten lannoitan, vedellä laimennettuna pensaat ja muut.
Kasvimaan joka vuotuiset vieraat ovat yrteistä; pari eri tilli ja persilja lajia, piparminttu, ruohosipuli, salvia, timjami ja rosmariini. Yrttejä tulee kuivattua ja pakastettua talven varalle suuri määrä, sillä niitä tulee myös käytettyä paljon. Samoin säilömme vihanneksia eri tavoin. Ja tokihan oman maan yrtit ja kasvit peittoavat kaupan omat mennen tullen.
Viimeiset vuodet on suosikiksi muodostuneet erilaiset kesäkurpitsat, varsinkin Genovese, Black forest, Papaya Pear ja Diamant lajikkeet. Ne ovat varmasatoisia, helppohoitoisia ja niistä voi kokkailla loputtomiin erilaisia herkkuja niin suolaisia että makeita. Uusia tulokkaita penkkiin tänä vuonna kesäkurpitsoista on Atena Polka ja Scallopini. Olemme saaneet kurpitsoista uskomattoman sadon joka vuosi ja syötävää on riittänyt yllin kyllin jopa jaettavaksi asti. Kasvimaan nurkkaa koristavat myös syksyn kaiverrusta odottaen mm. jättikurpitsa (Atlantic Giant). Toki se on myös maukas ruokakurpitsa, josta valmistuu useampikin erilainen annos, aina piirakoista herkullisiin pastakastikkeisiin. Siemenet paahdetaan ja maustetaan naposteltaviksi.
Tänä vuonna aion kokeilla uusina tulokkaina mm.
sitruunakurkkua, pillisipulia, kyssäkaalia, pesusienikurkkua sekä vesimelonia.
Meillä on myös ollut tapana se että lapset ovat saaneet joka vuosi valita omat
kasvatettavansa ja heilläkin on siis oma kasvimaansa johon on huolella yleensä
valittu porkkanoita, herneitä, sipulia ja kehäkukkia.
Viljelystä on tullutkin koko perheelle mieluinen
ajanviete ja hyvä niin. Mikään ei ole hauskempaa kuin tepastella omalle
kasvimaalle ja hakea tuoreet kasvit ja yrtit ruoanvalmistukseen ja samalla
poimia värikäs kehäkukkakimppu pöytään ja muutama kukinto salaattiin. Kun
lajikkeita on monta ja sato on suuri, on väkisinkin tullut kokeiltua ja
keksittyä reseptejä yksi jos toinen.
Tässä alla on osa viime vuoden sadosta, klikkaa kuvaa ja pääset reseptiin!
Kaikki siemenet: EXOTIC GARDEN