Pienet mustikkamurupiirakat kätkevät sisäänsä hyvän määrän mustikoita. Näihin on kiva upottaa pakkasesta löytyvät mustikat ja herkutella talven keskellä ihanilla, kesästä muistuttavilla mustikkakupposilla.
Mustikkamurupiirakoiden valmistuskin on kuin lasten leikkiä. Mustikat pieniin annoskulhoihin ja päälle murusteltua taikinaa. Näiden valmistukseen voit hyvin ottaa mukaan perheen nuorimmatkin. Murutaikinaa on kiva nyppiä oikein luvan kanssa.
Mustikkapiirakat maistuvat taivaalliselta hieman lämpiminä, kylmän vaniljajäätelön kera.
Pienet mustikkamurupiirakat
6 annosta
75 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
500 g mustikoita
Valmistus
1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2.Kuutioi voi. Laita kaikki ainekset kulhoon ja nypi sormin murumaiseksi taikinaksi.
3.Jaa mustikat kuuteen pieneen uunin kestävään vuokaan. Esimerkiksi creme brulee vuokiin. Murustele taikinaa mustikoiden päälle.
4.Paista piirakoita uunin keskitasossa noin 30 minuuttia.
Kiitos 🙂 Nämä ovat kyllä herkkua. Valmistuvat näppärästi ja tekevät tehtävänsä 🙂
Ihanat pienet mustikkapiiraat. Varmasti herkkua. 🙂