Hawaiji-brunssi
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SUOMEN SOKERI Meillä vietetään vappua tänä vuonna oman perheen kesken. Perinteinen vappupiknik muotoutuu kuitenkin tällä kertaa eksoottiseksi Hawaiji-brunssiksi, kotipöydän äärellä. Brunssipöytään katetaan …
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SUOMEN SOKERI Meillä vietetään vappua tänä vuonna oman perheen kesken. Perinteinen vappupiknik muotoutuu kuitenkin tällä kertaa eksoottiseksi Hawaiji-brunssiksi, kotipöydän äärellä. Brunssipöytään katetaan …
Mikäpä toisi paremmin mieleen lapsuuden kuin letut. Mummon, mamman tai vaikkapa isän paistamat letut olivat sellaista arkipäivästä poikkeavan herkullista ja mieleenpainuvaa. Kyytipojaksi meillä siroteltiin lettujen …
Meillä alkaa syksystä aina sämpylä- ja leipäkausi. Näin syksyisin on kiva kokeilla uusia leivontareseptejä. Löysin Tidningen hembakat nettisivuilta näiden hyviltä kuulostavien porkkanasämpylöiden ohjeen ja päätin …
Kevään juhlat lähestyvät, niin pääsiäisen, vapun kuin päättäjäisten muodossa. Silloin kohotetaan malja ja katetaan juhlapöytään kaikkea hyvää. Toki ihania juhlapäiviä riittää ympäri vuoden, mutta nyt …
Heräsin aamulla taas hävyttömän myöhään sellaiseen oloon kuin olisin jäänyt jyrän alle. Flunssa on sitkeää sorttia, mietin. Ja mitä vanhemmaksi tulee sitä pienemmästä sitä tuntuu …
Huomaan palaavani uudelleen ja uudelleen, samojen reseptien pariin. Sellaisten jotka eivät koskaan kyllästytä. Tämä hummus resepti on sellainen. Joko tähän dippailee leipää tai kasvistikkuja tai …
Ihanaa maanantaita ystäväiseni! Toivottavasti viikonloppu meni hyvin! Meillä se meni tavaroita kantaen ja siivoten. Uudet tuulet puhaltaa, nääs! Tänään(kin) on alaselkä jumahtanut ja on työn …
Pullavanukas on ylijääneestä tai jo hiukan kuivahtaneestakin pullasta valmistettava ihana jälkiruoka. Monelle tämä on varmasti lapsuudestakin tuttu herkku, joka sai hautua uunissa ihanaksi vanukkaaksi. Kovimmatkin …
Rukiiset puolukkasämpylät ovat kivan piristäviä ja täyttäviä sämpylöitä, jotka sopivat niin keiton kylkeen kuin sellaisenaan nautittavaksi. Joulunpunaiset puolukat sopivat mainiosti joulunajan jälkiruokiin ja leivontaan. Hapokkuutensa …
Kaupallinen yhteistyö: Juomavinkki Kellojen siirrosta huolimatta on aamu vielä hämärä, kun nousen ylös. Tassuttelen hiljaa, nukkuvan mieheni ohitse ja käyn herättämässä lapset. Hääräilemme mahdollisimman hiljaa …