Hapanjuurileipä
Meillä on viikonloppuna leivottu leipää. Täällä on parhaillaankin tekeytymässä täysjyväspelttileipä. Kohta on aika lisätä suola ja muokata taikina. Sen perään ensikohotus, esimuotoilu, lepuuttaminen, muotoilu, kohotus …
Meillä on viikonloppuna leivottu leipää. Täällä on parhaillaankin tekeytymässä täysjyväspelttileipä. Kohta on aika lisätä suola ja muokata taikina. Sen perään ensikohotus, esimuotoilu, lepuuttaminen, muotoilu, kohotus …
Englantilaiset muffinsit ovat aivan loistavia herkkupaloja aamuksi, kun ne täyttää vaikkapa paistetetulla munalla, pekonilla ja kermajuustolla tai makeana verisiona tuorejuustolla ja vadelmahillolla. Niihin erityisiin herkutteluhetkiin voi muffinsien päälle …
Tämä aiemmin Superherkut- Syntisen hyvää– kirjassa ilmestynyt Bbq-kana-pizza tupla-pohjalla ihastuttaa edelleen. Ajattelin nostaa reseptin esille täällä blogin puolella, sillä Superherkut kirjaan oli harmillisesti päässyt mukaan …
Kääretortut, melkein naurettavan helposti valmistettavia ja kuitenkin yhtä herkullisia kuin täytekakku. Olen monena vuonna tehnyt täytekakkujen sijaan erilaisia kääretorttuja. Täytteet ja koristeetkin olen monesti pitänyt …
Marmeladiviipaleet ovat yksi sellainen leivonnainen, jota meidän mummu ainakin leipoi. Hyviä olivat silloin, kun mummu niitä leipoi ja niin vielä tänäänkin. Monella mummu tuo muistoissa …
Ensimmäiset Runebergin leivokset (tortut) on nyt virallisesti bongattu Facebook-feedistä. Tämä helmikuun herkkunakin tunnettu leivonnainen on kyllä niin mainio herkku, että kyllä niitä nyt ainakin kerran, …
Huomaan palaavani uudelleen ja uudelleen, samojen reseptien pariin. Sellaisten jotka eivät koskaan kyllästytä. Tämä hummus resepti on sellainen. Joko tähän dippailee leipää tai kasvistikkuja tai …
Rakkaat lukijat, nyt on tullut taas aika kiittää teitä kuluneesta vuodesta. Aikamoinen määrä on tullut taas kokkailtua ja leivottua kanssanne tänäkin vuonna, niin täällä blogin …
Nyt on itsellä ainakin sellainen rauhaisa olo, ei ole kiire ainakaan vielä tänään minnekään ja voi rauhassa käpertyä sohvan nurkkaan glögimukin, hyvän kirjan ja vaikkapa …
13.12 vietetään Lucian päivää. Se tarkoittaa, että meillä herkutellaan perinteiden mukaan Lucia-pullilla ja ajattelin, että leivon pullat jo tänään, niin ehdin jakaa teillekin tämän reseptin, …