Meillä on viikonloppuna leivottu leipää. Täällä on parhaillaankin tekeytymässä täysjyväspelttileipä. Kohta on aika lisätä suola ja muokata taikina. Sen perään ensikohotus, esimuotoilu, lepuuttaminen, muotoilu, kohotus ja paisto. Eli ei siis mitään pikaleipää toisin sanoen.

Hapanjuurileipä

Olen jo pitkään haikaillut mummun ruishapanleivän perään ja sain sitten aikaiseksi laittaa emojuuren tulemaan.
Sitä on nyt syötetty, huolehdittu ja annettu rakkautta sen verran, että siitä leipoo jo kelpo leivän.
Muisti kaipaa tosin virkistystä hapanjuurella leivottaessa. Onneksi on apuna ja inspiraationa muita, jo kokeneempia leipureita.

Spelttileivän jauhoina käytin SunSpeltin Spelt-täysjyväjauhoja. 

 

Kokeilut jatkuvat

Hapanjuurileipien leivonta jatkuu täällä keittiössä. Spelttileipä oli menestys ja toi lisää innostusta jatkaa leivontaa.


Ei se vielä mikään missi ole leiväksi, mutta maku sitä vastoin alkaa olla kohdillaan.
Juuri tuo kaivattua makua, speltti taas oman pikantin lisänsä. Kuori omaan makuun täydellinen ja sisus, huh, melko onnistunut näin aloittelevalle juurileipurille.
Tästä on hyvä jatkaa.

Kiinnostaako teitä juureen leivottu leipä? Kuulisitko lisää siitä ja tahtoisitko juuren teko ohjeet?

Eliisa Kuuselan Leipävallankumous on ollut suureksi avuksi, kun olen virkistänyt muistiani hapanleipäjuureen leivotun leivän saloihin.

Hyvään leipää tarvitaan ainoastaan jauhoja, vettä ja suolaa.Tämä kirja avaa hapanjuuren salat. Miten juuri tehdään? Miten sitä hoidetaan ja säilytetään? Miten taikinaa käsitellään ja miten leipä paistetaan? Tämä ei ole pelkästään reseptikirja, vaikka kirjasta löytyykin reseptit niin perusleipään, pitaleipään, pizzaan kuin lukuisiin muihinkin hapanjuurella kohotettuihin leipomuksiin.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Join the Conversation

  1. Täälläkin kokeilut jatkuvat. Olen tosin pitänyt pientä taukoa, kun meni vähän pieleen viimeksi. Jospa pian uskaltaudun taas. Sinun leipäsi näyttävät aina niin IHANILTA!

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Tämä on niin antoisaa! Välillä tulee onnistumisia ja välillä epäonnistumisia. Olen jakanut juuren kolmeen osaan ja syöttänyt jokaista nyt hiukan eri jauhoilla. Yksi meni pilalle, joten jäljellä on kaksi. Nyt annan niiden uinua hetken jääkaapissa ja pidän pienen breikin. Mutta tästä on hyvä jatkaa.
      Ja kiitos, niin kyllä sinunkin <3

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close