cropped-Ravintoterapeutti-Sari-Spara.jpg

Kvinoa- linssisalaatti

Yritän tällä hetkellä ottaa käyttöön ruoanlaittoon muitakin kuin tavalliset pastat ja riisit. Ovathan esimerkiksi kvinoa, speltti, linssit ja tattari tuttuja, mutta aika huonosti niitä kuitenkin noin arkipäivisin tulee otettua mukaan ruoanlaittoon. Ne ovat kyllä todella hyviä pastan ja riisin sijasta, joten suosittelen kokeilemaan.

Kvinoa on todella oiva esimerkiksi tällaisissa salaateissa. Puy linssit tuovat ihanaa purutuntumaa ja tietysti makua. Puy linssit nyt ovat yksinkertaisesti vain niin hyviä, että niiden käyttöä on turha perustellakaan.

 

Olen käyttänyt tässä niin kvinoan että linssien keitinliemenä kasvislientä, mutta voit yhtä hyvin käyttää myös kanalientä.

Tämä  kvinoa-linssisalaatti on herkullista ja täyttävää. Valmistin sitä meille lounaaksi. Se säilyy hyvin myös iltaruoalle, vaikka lisukesalaatiksi, (jos käytät kurkkua.)

 

 

Kvinoa- linssisalaatti

 

4-6: lle

 

Aloita keittämällä:

5- 6 dl kasvislientä

150 g luomukvinoaa, huuhdeltua

 

Lisää keitettyyn kvinoaan:

1 rkl oliiviöljyä

1/2 rkl voita

Mustapippuria

 

Keitä myös:

2 dl puy linssejä, huuhdeltuja

5-6 dl kasvislientä

 

1. Keitä kvinoa ja linssit pakkauksien ohjeiden mukaan. Kvinoaa n. 20 min. ja linssejä n. 30 minuuttia, välillä sekoitellen.  Lisää tarvittaessa lisää kasvislientä. Anna jäähtyä.

 

Lisäksi salaattiin:

1 pieni sipuli

1 rkl öljyä

1/2 kurkku ( tai 1 avokado)

1/2 sitruunanmehu

1/2 sitruunankuori

1/2 dl ruohosipulia

100 g fetajuustoa murusteltuna

 

Päälle:

Oliiviöljyä

Mustapippuria

 

1. Kuori ja kuutioi sipuli. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulia muutama minuutti. Anna jäähtyä.

2. Kuori ja kuutio kurkku.

3. Yhdistä jäähtyneet linssit, kvinoa, kurkut, kuoriraasta,mehu, ruohosipuli ja sipuli. Ripottele päälle fetajuustoa.

Lisää päälle halutessasi oliiviöljyä ja mustapippuria.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close