Lebkuchen-leipäset
Joulufiilistelyt on aloitettu jo monessa kodissa. Tuolla on jo muutama yksinäinen vetänyt valopiuhaa talojensa ja puskiensa ympärille siihen malliin, että voisi luulla, että joulu on …
Joulufiilistelyt on aloitettu jo monessa kodissa. Tuolla on jo muutama yksinäinen vetänyt valopiuhaa talojensa ja puskiensa ympärille siihen malliin, että voisi luulla, että joulu on …
Ohi syyskuun läpi repaleisen lokakuun, laulaa Miljoonasade, ja nyt onkin jo sitten marraskuu. Marraskuussa ollaan kunnolla jo matkalla kohti talvea. Marraskuu on pataruokien aikaa ja …
Meillä nautittiin tortillakuppeja viime vuonna isänpäivän aamupalalla. Jotain suolaista ja hyvää on kiirettömällä aamupalalla oltava. Lisäksi pyöräytin nopeasti valmistuvat aamiaisleivokset seuraksi. Muutapa ei juuri tarvitakaan, …
Sattuipa kerran, että jääkaapissa oli perunoita edelliseltä päivältä. Ilmakin oli kylmä ja pieni nuha pukkasi päälle. Silloin keksin tämän lämmittävän munacurryn reseptin. Pääsipä se myös …
Meillä oli puhetta täällä kotona kasviksista ja siitä miten lasten olisi suostuttava syömään niitä lisää. ”Pakkokeinotkin” ovat joskus käytössä ja mamman valmistamia kasviksia on maistettava …
Kaurapuuroa tulee yleensä tehtyä oikea määrä, mutta kun serkku perheineen oli meillä kylässä, tulin ylimitoittaneeksi puuron määrän. Se ei tietenkään haitannut, sillä otin puuron jämän …
Joko teillä on valmistettu ensimmäiset joulutortut? Meillä ei ihan vielä olla korkattu torttukautta, mutta torttutaikinasta syntyy myös muitakin leivonnaisia. Tehän jo varmaan tiedättekin mieltymykseni nopeisiin …
Sen ei aina tarvitse olla niin vaikeaa, on päivän reseptin slogan. Ihan peruskermakastike on monesti se ainut, mitä kiireisenä päivänä jaksaa miettiä ja valmistaa pastan …
Meillä on vietetty halloweenia joitain vuosia. Mielestäni se on hauska tilaisuus kokoontua yhteen ja lasten järjestää lastenkutsut. Pimeissä illoissa ja yhdessä olossa, jännitys tiivistyy ja …
Ajattelin nostaa esille tämän noidan sormien reseptin viiden vuoden takaa. Nämä makoisat ja hassun hauskat sormet maistuvat niin pienille että suurille halloweenin-viettäjille. Noidan sormet keksit …