Ihmiskokeeni, eli melkein vuoden sokerittomuus ja vehnättömyys sai minut uskomaan, että ilman niitäkin saa hyvää aikaiseksi.
Siitä vuodesta jäi myös uskallus kokeilla erilaisten leivonnaisten valmistusta toisenlaisin makeuttamiskeinoin kuin valkoisella sokerilla makeuttaminen.
Eri hedelmillä ja hunajalla tuli monesti saatua se makeus leivonnaisiin ja se oli jo ihan riittävä. Monesti vieläkin, kun makeanhimo iskee, niin saatan valmistaa itselleni erilaisia kokeellisia sokerittomia ja jauhottomiakin leivonnaisia.
Yksi viimeisimmistä syntyi, kun katsahdin kaappiin ja näin, että siellä oli maapähkinävoita. Banaaneita minulla sattuu melkein aina muutenkin olemaan lähettyvillä joten ajattelin yhdistää ne kaksi. Niistä saa muuten aikaiseksi aivan ihania leivonnaisia.
Kaurahiutaleita lisäilin sen verran, että sain hyvän koostumuksen taikinaan. Maustoin keksit Urtekramin vaniljajauheella, hyppysellisellä suolaa ja hunajaa.
Nämä jauhottomat ja sokerittomat maapähkinävoi-banaanikeksit tekivät tehtävänsä ja taltuttivat makeanhimon jo ensimmäisen keksin jälkeen. Nämä sopivat hyvin mielestäni vaikkapa välipalaksi tai miksei vaikkapa aamupalallekin.
Jauhottomat maapähkinävoi-banaanikeksit
9 kpl
1 banaani
100 g maapähkinävoita (Urtekram peanut butter crunchy)
1 tl vaniljajauhetta
hyppysellinen suolaa
1/2 rkl hunajaa tai maun mukaan
n. 2 dl kaurahiutaleita
Valmistus
1.Muusaa banaani.
2.Lisää joukkoon loput ainekset ja sekoita tasaiseksi.
3.Nosta taikinasta lusikoiden avulla kekoja leivinpaperoidulle pellille.
4.Paista keksejä uunin keskitasossa 175 asteessa noin 15 minuuttia.
KATSO MYÖS