Muistan kuinka äitienpäivää edeltävänä iltana tai yötähän se jo oli, kun leivoin viime vuonna äitienpäivän aamuksi Hawaiin rollseja, jotta saisimme niistä valmistettua Cuban slidereita.
En koskaan odota, että minulle tarvitsee tehdä mitään erityistä, vaan rakastan itse hemmotella perhettäni oli sitten äitienpäivä tai tavallinen päivä.
Yhteiset aamupalat ja brunssit ovat jo itsessään niin suurta juhlaa, että siinä on riittävästi minulle.
Äitienpäivän aamuisin odotan kyllä yleensä kiltisti mielellään sängyssä, että joku perheestä kattaa pöydän ja laittaa teen ja kahvit tulille.
Siksipä leivoin valmiiksi edellisenä yönä hawaiian rollsit, jotta mies sai ne aamulla sitten täyttää ja valmistaa sliderit. Ne ovat muuten niin tajuttoman hyviä, että vaikka minä en yleensä vaalea leipää syö, niin näitä menee helposti parikin alas. Niiden ohje löytyy Superherkut-kirjastamme.
Laitoin edellisenä iltana valmiiksi myös Chiavanukkaan, joka sai tekeytyä jääkaapissa yön yli. Ajoin kookosmaidon ja mansikat ihanaksi mansikkaiseksimaidoksi ja sekoitin joukkoon Urtekramin ihanaa vaniljasokeria ja chian siemeniä.
Seuraavana aamuna valmistin lapsille mansikkamaitoa samaan tyyliin, ihan tavallisesta maidosta ja mansikoista sekä ripauksesta vaniljasokeria.

Sunnuntaiaamu oli siis herkullistakin herkullisempi. Ensin minut hukutettiin ruusuihin, suukkoihin ja halauksiin ja perään makean raikasta chiavanukasta, cuban slidereita ja hyvää espressoa kylkeen. Voiko aamulta muuta toivoakaan.

 

Chiavanukas sai tällä kertaa makunsa kookosmaidosta, mansikoista ja vaniljasokerista. Voit halutessasi käyttää myös vaniljauutetta.
Urtekramin vaniljasokeri on ruokosokerista valmistettua tomusokeria. Eli tämä vaniljasokeri on tomumaista ruokosokeria ja bourbonvaniljaa.

Chia-vanukas

2-4:lle

4 dl kookosmaitoa
2 dl mansikoita
4 rkl chian siemeniä
1/2-1 tl vaniljasokeria ( Urtekram )

1.Lisää kookosmaito ja mansikat tehosekoittimeen ja aja hienoksi. Voit myös käyttää sauvasekoitinta.
2.Lisää joukkoon chian siemenet ja vaniljasokeri. Sekoita jotta chian siemenet levittyvät seokseen tasaisesti. Kaada tarjoilulaseihin. Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli.

 

Nykyään, jos aika vain antaa myötä, niin erityisiin aamupalahetkiin valmistetaan Cuban slidereita.

Mansikkamaito tai mansikkamilkshake sopii näiden slidereiden seuraksi.

 

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Join the Conversation

  1. Olis ihana kun sais äitienpäivänä muutakin kuin pakastemutakakkua. Vaikka noita slidereita. Mutta en kyllä oo noin ihana kun sinä ja ala itte esivalmisteluhommiin! 😀

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Haha, minkäs sille itselleen mahtaa 🙂 Mää oon tällanen.
      Pakastemutakakkukaan ei varmaan ole hullumpaa. Maistuis mulle <3

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close