Pöydällä oli omenoita ja jo muutaman päivän oli sormia syyhyttänyt tehdä niistä jotain. Posti toi kuin merkistä Mari Moilasen uutukaisteoksen Taikinakirjan, jossa yhdestä taikinasta loihditaan useampi herkku.
Piirakoita, pannukakkuja, leipävanukkaita ja vaikka mitä. Taikinakirjasta löytyy innokkaille leipureille monen monta reseptiä moneen eri makuun.
Samasta taikinasta voi helposti muokata niin suolaista kuin myös makeaa, erikoisruokavalioita unohtamatta.
Taikinakirja – Yhdestä taikinasta useampi herkku
Kuten sanottua, olin miettinyt mitä keksisin omenoista, kun aloin selailla Taikinakirjaa. Silmäni rekisteröivätkin heti kirjan crumbleosion. Rakastan erilaisia crumbleja ja ilahduin lukiessani varsinkin gluteenittoman crumblen reseptiä. Se maistui hyvältä jo lukiessani. Pekaanipähkinät, vaahterasiirappi ja kookossokeri crumblen pohjana ja olin takuuvarma, että käsissäni oli hittiresepti.
Crumblen valmistuttua ei tarvinnut pettyä. Maku oli taivaallinen. Rustiikkisen crumblen alla mehevästi hilloutuneet omenat odottelivat syöjäänsä. Seuraksi tarjosin vaniljakastiketta vaikkakin kylmä vaniljajäätelö olisi voinut olla vieläkin parempaa tämän seurana. Sellaisenaan melko tuhtia syötävää ja crumblet maistuvat itselleni aina mielellään hyvän vaniljajäätelön kera.
KATSO TÄSTÄ GLUTEENITTOMAN OMENACRUMBLEN RESEPTI
Mari kirjoittaa kirjassa, että rakastaa sellaisia varmoja reseptejä, joilla onnistuu aina ja joita voi näppärästi soveltaa ja muokata hiukan erilaisiksi tarpeen mukaan. Tässä kohtaa nyökyttelin ja mietin, että niin minäkin.
Mari jatkaa, että näiden luottoreseptien luonteeseen kuuluu se, että ne ovat helppoja – epäonnistumisen mahdollisuutta ei juuri ole. Eikä niillä leivottaessa nyhrätä yksityiskohdissa. Ei se ole niin tarkkaa.
Nyökyttelyni taisi jatkua koko alkusanojen ajan ja enpä voi muuta todeta kuin, että filosofiamme ovat kohdanneet ainakin tässä mitä tulee leivontaan.
Kannattaa tutustua tarkkaan myös kirjan osioon missä tutustutaan leivonnaisten paistamiseen. Tai sanoisinko, että jokaisen kannattaa tutustua omaan uuniinsa. Se on monesti tullut todettua muiden ohjeilla tehdessä, että paistoajat saattavat heitellä hyvinkin paljon. Mutta kunhan oman uuninsa kanssa tulee tutuksi, niin paistoajat ovat sellainen asia minkä oppii. Itse luotan aina nenääni, se kertoo yleensä aina, koska kannattaa alkaa katsahtamaan uuniin.
Taikinakirja on pullollaan ihania vinkkejä, puhumattakaan kirjan herkullisista resepteistä. Merkkasin jo kokeiltavaksi kinkku-parsakaalipiiraan, banaani- ice box caken, croissantleipävanukkaan ja amerikkalaiset pannukakut.
Uskon, että tämä on sellainen kirja johon palaa kerta kerran jälleen. Perusreseptejä joilla saa loihdittua aikaiseksi vaikka mitä hyvää.
Taikinakirjan kuvaus
Kääretorttuja, piirakoita, pannukakkuja, banaanikakkua. Kirja esittelee kekseliäitä luottoreseptejä arkeen ja juhlaan. Helppoja herkkuja voi tehdä moneen makuun, sillä samasta taikinasta muokataan niin suolaista kuin makeaa tai muuten vaan monenlaisia makupaloja – erikoisruokavalioita unohtamatta.Taikinakirja on ruokatoimittaja ja -valokuvaaja Mari Moilasen neljäs, silmänruokaa, tuoretta reseptiikkaa ja leivontavinkkejä viljelevä teos kaikille leivonnasta innostuneille.Mari Moilanen on ruokatoimittaja ja -kuvaaja sekä ammattibloggaaja. Hän pitää suosittua Jotain maukasta -blogia ja on julkaissut mm. teokset Sitä parempi soppa. Puoli kuuta nokkosesta, perunasta ei päivääkään (2015) ja Syötäviä vietäviä. Lahjoja keittiöstä (2016).
Voit tilata kirjan vaikka Adlibriksestä.
Taikinakirja – Yhdestä taikinasta useampi herkku
Mari Moilanen
Kirjapaja 2018
Kirja saatu arvostelukappaleena