cropped-Ravintoterapeutti-Sari-Spara.jpg

Kinuskikääretorttu mustaherukkacurdilla

Rakastan kääretorttujen valmistuksen helppoutta. Toki en laita yhtään pahakseni myös sitä tosiasiaa, että ne ovat myös herkullisia leivonnaisia. Olenkin huomannut viime aikoina, kun on ollut aika leipoa juhliin tms., että olen valinnut leipoa täytekakun sijaan kääretortun. Ja pakko myöntää, että tällaisena suht laiskana leipurina, pidän siitä, että kääretortut valmistuvat paljon helpommalla ja vähemmällä ajalla, mitä täytekakut.

Tätä kinuskikääretorttua varten keitellään ensin mustaherukkacurd. Senkin voi tehdä jo hyvissä ajoin valmiiksi, sillä se säilyy jääkaapissa hyvin noin viikon.

 

 

Ota tästä talteen sen ohje

MUSTAHERUKKACURD

Sen jälkeen, kun mustaherukkacurd on valmista, ei muuta tarvitakaan kuin kääretortun valmistus.

Kääretorttu

Annos 1 kappale

Ainesosat

  • 4 kpl kananmunia
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 3/4 dl perunajauhoja
  • 3/4 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

Valmistus

  • Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  • Vatkaa munat ja sokeri paksuksi ja vaaleaksi vaahdoksi.
  • Yhdistä kuivat aineet. Siivilöi ne muna-sokerivaahtoon. Sekoita varovasti.
  • Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle.
  • Paista uunin keskitasossa noin 8-10 minuuttia. Tarkkaile paistoajan loppupuolella.
  • Kumoa pohja sokerilla sirotetulle leivinpaperille. Irrota pohjapaperi. Anna jäähtyä.
  • Levitä pohjalle mustaherukkacurd.
  • Kääri rullalle leivinpaperin avulla.
  • Nosta jääkaappiin tekeytymään.

Vinkki!

Voit valmistaa kääretortun jo edellisenä päivänä ennen tarjoilua. 

Seuraavana on vuoro valmistaa kinuskikuorrute. Se valmistuu samaan tapaan kuin kinuskikakun kuorrute.

Kinuskikuorrutus

Ainesosat

  • 1 dl kuohukermaa
  • 1 dl fariinisokeria

Valmistus

  • Keitä kermaa ja fariinisokeria kattilassa noin 5-7 minuuttia. Sekoita välillä. Nosta kattila levyltä.
  • Siisti kääretortun päät leikkaamalla ne.
  • Kaada hiukan jäähtynyt kinuskikuorrutus kääretortun päälle.
  • Koristele kääretorttu mustaherukoilla, syötävin kukkasin tai vaikkapa kermavaahtoruusukkein.

Vinkki!

Testaa kinuskin paksuutta kuulatestillä: Tiputa pisara kinuskia kylmään veteen. Jos pisara jähmettyy heti eikä leviä veteen, kinuski on valmista. Voit myös kokeilla ottaa kinuskikuulan vedestä ja muovailla sitä sormin. Jos se onnistuu, kinuski on valmista.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Recipe Rating




Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close