Ennen meille leipoi kukot aina mummu, mutta nyt kun mummu ei enää leivo, on kukkojen teko jäänyt minulle. Aina tasaisin väliajoin alkaa jonkun ”kukkohammasta” kolottaa ja mietitään josko minä sellaisen pyöräyttäisin.
Ei kukko käskien laula
Kahta kertaa ei tarvitse käskeä. Vaikka lanttukukon teko onkin aikaa vievää, niin lopputulos on kaiken vaivan arvoista. Silloin kun kukkoa tulee tehtyä, teen ison kukon, että siitä riittää monelle hengelle nautittavaa. Eli ota huomioon, että tällä reseptillä tulee tosiaan melkoisen iso kukko.
En ole missään maistanut yhtä hyvää lanttukukkoa kuin mummun tekemät, mutta pakko sanoa, että hyvänä kakkosena tulee itsetekemäkin. Tässä saa kuorta vähän pureskella, eikä se ole liian pehmeää.
Lanttukukko
Ainesosat
Kuori
- 1 l vettä
- 50 g hiivaa (tai 2 pss kuivahiivaa)
- n.17-18 dl ruisjauhoja
Täyte
- n. 5 kg lanttua
- n.500 g maustamatonta possusuikaletta tai -kastikelihaa
- 2 tl suolaa
- 1,5 rkl sokeria
- voita lastuina
Voiteluun
- ½ dl maitoa
- ½ dl sulatettua voita
Valmistus
- Kuori lantut ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Kypsennä viipaleet suolalla maustetussa vedessä noin kymmenen minuutin ajan, puolikypsiksi. Valuta viipaleet hyvin. Ripottele possusiivujen väliin ja päälle suola ja anna lihan suolautua vähintään tunnin ajan.
- Valmista kuoritaikina. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja sekoita jauhot vähin erin. Taikinan kuuluu jäädä pehmeäksi.
- Kohota taikinaa reilun tunnin ajan lämpimässä paikassa leivinliinan alle peitettynä.
- Kumoa taikina pöydälle ja taputtele se ensin oikeaan muotoonsa.
- Kaulitse taikina lopuksi noin vajaan puolen sentin paksuiseksi levyksi. Käytä apuna jauhoja, jotta taikina ei tarttuisi pöytään kiinni.
- Siirrä taikinalevy nyt leivinpaperin päälle ja aloita kukon täyttäminen.
- Levitä pohjalle possusiivuja ja lanttuviipaleita vuorotellen.
- Ripottele aina väleihin hiukan suolaa ja sokeri.
- Vuole lopuksi lihan päälle voilastuja.
- Kääräise taikinan reunat kukon päälle mahdollisimman tasaisesti. Jätä hiukan taikinaa paikkausta varten. Jos reikiä ilmaantuu, paikkaa ne.
- Paista kukkoa ensin kovassa lämmössä (250 astettpuolisen tuntia. Laske lämpötila 200 asteeseen ja paista tässä lämmössä tunnin ajan. Ota pelti uunista ja voitele kukkoa.
- Kääri kukko folioon ja laita takaisin uuniin 125 asteeseen. Anna hautua ainakin kaksi tuntia.
- Ota kukko pois uunista ja kiedo se moninkertaiseen sanomalehteen ja lopuksi pyyhkeeseen. Anna kukon olla esimerkiksi yön yli ja rauhoittua.Tiedän, se ei ole helppoa!
- Tuntien rauhoittumisen jälkeen kukkoa pystyy leikkaamaan.

Äitivainaa teki taikinan lantunkeitinveteen ilman hiivaa. Aromikas kuori! Kuoresta ei tule niin kova jos laittaa jonkun verran vehnäjauhoa. Myös karjalanpaistilihoista tulee maukas kukko. Joskus äiti teki kukon piimäpohjaan, sekin oli maukasta. Itse välillä laitan ruisleipäainesta, ruis – ja vehnäjauhoja. kaikki edellä mainitut kukot ovat herkullisia☺
Hei Piksu! Kiitos kommentista <3
Voi että, uskon että tulee mahtava kuori tuolla tavoin! Kiitos näistä vinkeistä, täytyy kokeilla jotain näistä seuraavalla kerralla kun
pyöräytän kukon.
Ihanan runsaasti lanttua! Olen kerran tehnyt lanttukukkoa ehkä 15 vuotta sitten ja pohja epäonnistui…sen jälkeen luotettu vain äidin tekemiin lanttukukkoihin! Tosin nyt ehkä voisi kokeilla itsekin…; )
Rohkeasti vain kokeilemaan.. Minä olen jatkanut mummun perinnettä, leipomalla nykyään suvun lanttukukot. Ei ne aina ( ainakaan alussa) onnistuneet täydellisesti 🙂