Maire-mummun rusinakakku

Mummu esitti minulle kainon toiveen, jos olisin leiponut heille jouluksi kakut.
Äsken vietimme mummun 89:ä syntymäpäivää. Ikä alkaa jo painaa ja kädet eivät enää jaksa samalla tavalla kuin ennen. Eikä jalatkaan kanna enää pitkiä aikoja.
Olen jo muutaman vuoden leiponut mummulle ja ukille jouluksi leivonnaiset. Rusinakakku, maustekakku, ässät ja joulutortut mummun tapaan ovat heille ne tärkeät jutut, joita he haluavat tarjota vieraille.
Mummu oli itse ehtinyt leipoa ässät, jotka taipuivat tänä vuonna ihan tavallisiksi pyöreiksi kekseiksi. Makuhan niissä on kuitenkin sama, oli ne sitten ässien muodossa taikka pyöreinä kekseinä.
Vielä olisi edessä kermatorttujen leivonta, jotka mummu aikoo leipoa itse. Hyvä niin, sillä parempia kuin mummun leipomat ei muualta saakaan.
Vaikka itsekin olen leiponut joulutorttuja mummun ohjein, ei ne koskaan kuitenkaan ole sama asia kuin mummun itsensä leipomat.

Nyt siis leivoin mummulle ja ukille maustekakun ja rusinakakun. Laitettiin ne pakkaseen odottamaan vieraita.

rusinakakku

Maire-mummun rusinakakku

Ihana rusinakakku kuuluu jouluun yhtä suurissa määrin kuin esimerkiksi joulukinkku. Ihanat ja makeat sattumat tässä kuivakakussa ovat parasta.
Annos 16

Ainesosat

  • 200 g sokeria n. 2,4 dl  
  • 200 g voita
  • 2 dl rusinoita
  • 2 dl vettä
  • 2 munaa
  • 4 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1 1/2 tl soodaa
  • 2 tl neilikkaa

Valmistus

  • Keitä rusinoita ja vettä noin 7 minuuttia.
  • Lisää voi ja sokeri nesteeseen ja anna jäähtyä hetki.
  • Lisää sooda vehnäjauhoihin.
  • Vaahdota munat ja lisää neste munavaahtoon yhdessä jauhojen kanssa. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  • Voitele ja jauhota kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan.
  • Paista kakkua uunin keskitasossa 175 asteessa noin 50-60 minuuttia, hieman uunista riippuen.

 

rusinakakku

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Recipe Rating




Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close