Mausteinen lihakeitto
Mausteinen lihakeitto on omiaan nautittavaksi tänä kylmenevä vuodenaikana. Mausteinen, lämmittävä ja lohduttava lusikoitava. Kirjoitin teille vähän aikaa sitten, että minulta on ilmestynyt uusi ruokakirja, Soppakirja. Kirjan …
Mausteinen lihakeitto on omiaan nautittavaksi tänä kylmenevä vuodenaikana. Mausteinen, lämmittävä ja lohduttava lusikoitava. Kirjoitin teille vähän aikaa sitten, että minulta on ilmestynyt uusi ruokakirja, Soppakirja. Kirjan …
Kaupassa oli parsakaaleja halvalla, joten suunnittelin viikko menun sen mukaan. Ensimmäiseksi meillä syötiin parsakaalista keittoa. Ja senkään annoshinta ei päätä huimannut. Koska teemme molemmat mieheni …
Tutustuin Mika Ramman elokuussa ilmestyneeseen Perinneruokaa PRKL kirjaan ja ihastuin sen perinneherkkuihin, jotka olivat saaneet uutta twistiä hauskoilla muunnoksilla. Mistään banaalista perinneruokien häväistyksestä ei kuitenkaan …
Kesä meni ja kohta on jo lokakuu, voitteko kuvitella, vaikka vasta äsken odotin koivun lehtien puhkeamista ja meriveden lämpeämistä. Niin se aika kulkee, vuosi vuodelta …
Päivät lyhenevät kiihtyvää vauhtia. Tämä vuodenaika tarkoittaa kypsyvää satoa ja kultaisina hohtavia viljapeltoja. Varjot alkavat päivisin pidentyä ja yöt tummua, antaen tilaa tutuille tähdille tuikkia. …
Syksy saapui kuin varkain yhdessä yössä. Vesisateet toivat meille mukanaan viileän ilman ja syksy tuntuu tosiaan saapuneen mukana. Vielä toissa päivänä ihailin iltalenkillä vihreänä hehkuvia puita …
Kotimaisia kukkakaaleja on nyt saatavilla ja seuraava resepti onkin satokauden mukaista ruokaa parhaimmillaan. Samettisen sileä ja pehmeä kukkakaalikeitto on kesäistä lohturuokaa, kun sadepäivä yllättää ja …
Kirjoitin ajankohtaista osiossa Lisää kasvisruokaa koko perheelle– kirjasta. Uskomattoman herkullisen ja kauniitakin annoksia tarjoileva kirja on kuin tehty kiireiseen arkeen, kun ajatukset pyörivät ympyrää ja …
Meillä lapset rakastavat erilaisia nuudeliruokia. Omaan makuuni maistuvia nuudeleita ovat lasinuudelit ja siksipä ajattelin kokeilla miten ne toimivat keitossa ( ja lasten suussa ). Aloitin …
Uusi vuosi alkaa melkeinpä automaattisesti kevyimmissä merkeissä, sillä joulukuun tuhdimpien ruokien jälkeen ei mitkään hirvittävän raskaat maut kiinnosta, ainakaan keskellä viikkoa. Viikonloputhan on sitten …