Astetta tuhdimpi porkkanakeitto
No niin, sitten se iski.. flunssa. Yrittihän se tehdä tuloaan jo ennen jouluakin, mutta sain sen taltutettua. Ehkäpä sunnuntaina viettämäni lepopäivä sai kropan vihdoin päästämään …
No niin, sitten se iski.. flunssa. Yrittihän se tehdä tuloaan jo ennen jouluakin, mutta sain sen taltutettua. Ehkäpä sunnuntaina viettämäni lepopäivä sai kropan vihdoin päästämään …
Vaikka tämän päiväisen reseptimme pääraaka-aine on itseasiassa hedelmä, ( marja ) sitä käytetään vihanneksen tapaan. Miedon makuinen munakoiso on tuttu raaka-aine monelle Välimeren maiden keittiöstä. Munakoiso …
Kesä meni ja kohta on jo lokakuu, voitteko kuvitella, vaikka vasta äsken odotin koivun lehtien puhkeamista ja meriveden lämpeämistä. Niin se aika kulkee, vuosi vuodelta …
Syksy saapui kuin varkain yhdessä yössä. Vesisateet toivat meille mukanaan viileän ilman ja syksy tuntuu tosiaan saapuneen mukana. Vielä toissa päivänä ihailin iltalenkillä vihreänä hehkuvia puita …
Kotimaisia kukkakaaleja on nyt saatavilla ja seuraava resepti onkin satokauden mukaista ruokaa parhaimmillaan. Samettisen sileä ja pehmeä kukkakaalikeitto on kesäistä lohturuokaa, kun sadepäivä yllättää ja …
Kirjoitin ajankohtaista osiossa Lisää kasvisruokaa koko perheelle– kirjasta. Uskomattoman herkullisen ja kauniitakin annoksia tarjoileva kirja on kuin tehty kiireiseen arkeen, kun ajatukset pyörivät ympyrää ja …
Ihanan ravitseva kasvicurry maistuu koko perheelle ja mikä parasta tämä valmistuu hetkessä. Kasvisruoat ovat tällä hetkellä villiinnyttäneet kaikki. Ei tarvitse olla kasvissyöjä nauttiakseen hyvistä kasvisruoista. …
Uusi vuosi alkaa melkeinpä automaattisesti kevyimmissä merkeissä, sillä joulukuun tuhdimpien ruokien jälkeen ei mitkään hirvittävän raskaat maut kiinnosta, ainakaan keskellä viikkoa. Viikonloputhan on sitten …
Upean mausteinen jauhelihacurry maistuu niin arkena että viikonloppuna. Aikaa tämän jauhelihacurryn valmistukseen ei kauaa mene vaan vaan curry porisee valmiiksi alle 20 minuutissa. Eli todellinen …
Henri Alénille iskee aina silloin tällöin, pakko saada linssikeittoa- fiilis. Samoin minulle. Joten, kun bongasin tämän höyryävän punaisen herkun, Vuoden Keittokirjasta päätin valmistaa sitä.