Omenapiirakan täyte
Ihana omenapiirakan täyte ei välttämättä tarvitse pohjaa. Omenapiirakan mausta voi nauttia vaikkapa maustamattoman jogurtin seurana. Tai vaikkapa muffinsien täytteenä tai päällä, puuroissa tai ehkäpä jäätelön …
Ihana omenapiirakan täyte ei välttämättä tarvitse pohjaa. Omenapiirakan mausta voi nauttia vaikkapa maustamattoman jogurtin seurana. Tai vaikkapa muffinsien täytteenä tai päällä, puuroissa tai ehkäpä jäätelön …
Oletko joskus miettinyt, mitä herkkuja brunssilla tai erityisellä aamupalla voisi tarjota. Meillä on tarjoiltu yleensä herkkuja lasten ehdoilla ja heidän mieltymystensä mukaan. Ja mitäpä olisi …
Aamialeivokset nimellä kulkevat leivokset syntyvät helposti torttutaikinasta. Varsinkin joulun jälkeen, kun torttutaikinoita vielä löytyy varmasti jokaisen pakkasesta, voi näitä ihanan lehteviä leivoksia tehdä vaikkapa aamupalalle. …
Melko harvoin ei koskaan tulee täällä koto Suomessa käytyä missään brunssilla, mutta itse tulee nykyään useinkin tehtyä myöhäinen hemmotteluaamiainen perheelle. Silloin pöydästä löytyy puuron lisäksi jo …
Gluteenittomien leivonnaisten valmistus jatkuu. Kirjoitin teille tuossa jo aiemmin, että siskon tytöllä todettiin keliakia ja sen myötä olen minäkin saanut tutustua gluteenittomaan leivontaan. Löysin näiden …
Löysin Sikke Sumarin reseptin, Hunajaista kauraa ja mustikoita, Hunajainen Sam sivuilta. Resepti oli niin herkullisen näköinen, että valmistin sitä heti seuraavaksi aamuksi aamupalalle. Resepti …
Karjalanpiirakka tuo perinteinen suomalainen leivonnainen, jossa ohuen hapattamattoman ruiskuoren sisällä on riisipuuroa. Ne ovat todellakin karjalaisen keittiön upeimpia herkkuja, jotka ovat jo erottamaton osa suomalaista …
Nyt on kerätty ensimmäiset voikukat ja tehty niistä herkullisia pannukakkuja.
Granola valmistuu helposti kotona ja kaupan valmiit seokset voi huoletta jättää kauppaan ainakin välillä, sillä tällä ohjeella tulee vähintään yhtä herkullista!
Vaaleanpunaisena loistava kermaisen pehmeä milkshake on meillä ehdoton numero ykkönen toivelistalla, jos kysyn mitä laitan aamupalalle.