Kaupallinen yhteistyö: Urtekram

 

Puurolla, kasvissoseilla ja raasteilla voi saada leipiin ihanaa mehevyyttä. Niin myös ihanan kermaisilla voipavuilla. Voipavut tuovat näille teeleiville myös kivaa ruokaisuutta. Ne maistuvat sellaisenaan, kuin myös erilaisten levitteiden kera.

Mukava väli- tai iltapalana vai tarjoaisitko sittenkin niitä mieluummin aamupalalla. Valinta on sinun.

 

 

 

Ruokaisat ja mehevät papu-teeleivät maistuvat ihan sellaisenaan, mutta toki niille voi sipaista makunsa mukaisia levitteitä. Vinkkinä mainittakoon, että erilaiset pavuista valmistetut levitteet sopivat mainiosti levitteeksi kuin myös hummus. 

Mehevät papu-teeleivät

20 kpl

  • 240 g Urtekram voipapuja (valmiita käytettäväksi)
  • 2 dl 42 asteista vettä
  • 1 pss `a 11 g kuivahiivaaa
  • 1 rkl vaaleaa siirappia
  • 1 tl suolaa
  • 1 dl ruisjauhoja
  • 4 dl vehnäjauhoja

 

  1. Huuhtele ja valuta (säilyke) pavut. 
  2. Muusaa pavut haarukalla ja lisää joukkoon vesi, kuivahiiva, siirappi, suola ja ruisjauhot sekoittaen.
  3. Lisää vehnäjauhot seokseen vähän kerrallaan ja vaivaa sileäksi taikinaksi. 
  4. Anna taikinan kohota liinan alla peitettynä noin 1 h. 
  5. Jaa taikina 20 osaan. Pyörittele osat palloiksi.
  6. Nosta pallot pellille ja painele litteiksi leiviksi.
  7. Pistele leivät haarukalla. 
  8. Anna leipien kohota liinan alla peitettynä vielä noin 1 h. 
  9. Laita uuni kuumenemaan 230 asteeseen.
  10. Paista leipiä uunin keskitasossa noin 7-10 minuuttua.
  11. Nosta leivät ritilälle jäähtymään. 

 

Vinkki!

  • Papu-teeleivät voi hyvin pakastaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close