Herkullinen perunapiirakka valmistuu sadon uusista perunoista. Tämä piirakka sopii hyvin myös kasvissyöjille, jos sen tarjoilee sellaisenaan. Meillä on ollut tapana tarjota perunapiirakan lisukkeeksi kylmäsavustettua lohta. Se tuo mielestäni sille kivan suolaisen lisän. Piirakan annetaan rauhassa jäähtyä ja mielestäni se onkin parhaimmillaan kylmänä.
Erilaiset suolaiset piirakat maistuvat kesällä. Perunapiirakka on myös mainio tarjottava sadonkorjuujuhliin. Voit käyttää tähän reseptiin hävikkiperunat, eli edellisenä päivänä keitettyjä perunoita.
Perunapiirakka
Kesäiseen perunapiirakkaan käytetään mieluusti ensimmäiset varhaisperunat. Tillikin on jo parahiksi ehtinyt kasvattaa hennot varret, joilla perunapiirakka maustetaan.
Perunapiirakka
Ainesosat
Pohja
- 125 g huoneenlämpöistä voita
- 1 1/2 dl grahamjauhoja
- 1 1/2 dl vehnäjauhoja
- 1-2 rkl vettä
Täyte
- 1 1/2 dl purjosipulia
- 1-2 rkl voita paistamiseseen
- n. 500 g keitettyjä varhaisperunoita
- 1/2 dl tilliä hienonnettuna
- 2 dl ruokakermaa
- 2 kananmunaa
- suolaa maun mukaan
- mustapippuria myllystä maun mukaan
Tarjoiluun
- kylmäsavustettua lohta
- sitruunanlohkoja
- Creme Fraichea
- tilliä
Valmistus
Pohja
- Sekoita kaikki pohjan ainekset yhteen kunnes saat kiinteän taikinapallon. Nosta taikina jääkaappiin jähmettymään noin 1 tunniksi.
- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Painele taikina noin 30 x 20 cm piirakkavuokaan tai pyöreään noin 24 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Käytä jauhoja apuna. Pistele pohja haarukalla ja paista uunin keskitasossa noin 10 minuuttia.
Täyte
- Huuhtele purjosipuli huolella. Viipaloi se ohuiksi suikaleiksi ja kuullota voissa pannulla muutama minuutti.
- Viipaloi keitetyt perunat reiluiksi viipaleiksi ja aseta piirakan pohjalle. Ripottele päälle purjosipulit.
- Sekoita kerma, munat ja hienonnettu tilli sekä mausteet yhteen. Kaada seos tasaisesti perunoiden päälle.
- Paista uunin keskitasossa noin 25-30 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä rauhassa ja tarjoile lisukkeineen.