Lohimoussekakku on juhlapöydän ehdoton hittiherkku. Hyydytettävä lohimousse taipuu näppärästi kauniiksi kakuksi, josta on helppo ja ja siisti viipaloida sopivia annospaloja.
Herkullinen lohimoussekakku on näyttävä, mutta myös todella helposti valmistettava juhlaherkku. Voit kaiken lisäksi valmistaa kakun vaikkapa jo paria päivää ennen tarjoilua jääkaappiin odottamaan. Maku melkeinpä vain paranee, kun kakku saa rauhassa tekeytyä ja vetäytyä jääkapissa vähintäänkin puoli vuorokautta.
Lohimoussekakku
Herkullinen lohimoussekakku kruunaa niin itsenäisyyspäivän tarjoilut, joulun kalapöydän kuin uudenvuoden juhlaruokapöydän. Lohimoussekakun voit valmistaa vaikkapa jo pari päivää ennen tarjoilua. Koristele kakku kuitenkin vasta juuri ennen tarjoilua. Paahda lohimoussekakun kanssa tarjottavat leivät leivänpaahtimella juuri ennen tarjoilua, jotta ne on ovat mukavan lämpimiä ja rapeita.
Juhlat sujuvat myös kivemmin, kun syötävät on esivalmisteltu mahdollisimman pitkälle jo etukäteen. Näin jää enemmän aikaa nauttia myös vieraiden tai perheen seurasta ja hyvästä tunnelmasta. Välillä juhlia järjestäessä on kiva hengähtää ja valmistaa mahdollisimman helppoja tarjottavia, mausta kuitenkaan tinkimättä.
Vinkki! Voit korvata tillin myös ruohosipulisilpulla. Voit lisäksi laittaa tarjolle rucolaa tai muuta maistuvaa vihersalaattia, jota voi lisätä paahdetun leivän ja moussen alle tai päälle.
Lohimoussekakku
Ainesosat
- 8 liivatelehteä
- 400 g savustettua lohta
- 3 dl kuohukermaa
- 2 dl creme fraichea
- 1 dl kruunumajoneesia
- 1 rkl dijon sinappia
- n. 1/2 dl tuoretta tilliä silputtuna
- n. 3/4 tl suolaa tai maun mukaan
- 1/4 tl cayannepippuria
- 1/4 tl valkopippuria
- 1/2 sitruunan mehu
Koristeluun
- mätiä
- tuoretta tilliä
Valmistus
- Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Noin 10 minuutiksi.
- Riivi savustettu lohi haarukoin hienoiksi paloiksi.
- Vatkaa kuohukerma yleiskoneessa kuohkeaksi vaahdoksi.
- Lisää yleiskoneen kulhoon creme fraiche, majoneesi, sinappi, tillisilppu, suola, cayannepippuri ja valkopippuri.
- Sekoita ainekset yhteen hiljaisella käynnillä.
- Kuumenna sitruunan mehu pienessä kattilassa.
- Purista liivatelehdistä pois ylimääräinen vesi ja lisää liivatelehdet kattilaan, kuumaan nesteeseen. Sekoita sen verran jotta liivatelehdet sulavat nesteeseen.
- Kaada liivateneste ohuena nauhana yleiskoneen kulhoon. Anna koneen käydä hiljaisilla kierroksilla samalla, kun kaadat nesteen. Sekoita sen verran jotta liivateseos on sekoittunut tasaisesti vaahtoon.
- Kaada lohimousse n. 1 1/2 l kakkuvuokaan. Voit halutessasi vuorata kakkuvuoan muovikelmulla, jolloin lohimoussekakku irtoaa helpommin vuoasta.
- Kopauta vuokaa pöytään muutaman kerran, jotta mousse asettuu tiiviisti.
- Peitä vuoka muovikelmulla. Anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin 4 h tai mielellään jopa yön yli.
- Kumoa hyytynyt kakku tarjoilualustalle ja koristele mielesi mukaan mädillä ja tuoreella tillillä.
Vinkki!
Yhden kulhon taktiikalla
Tämän lohimoussekakun hienous piilee tietysti sen upean hienostuneessa maussa, mutta myös valmistustavassa. Tämä yhden kulhon taktiikalla valmistuva herkku ei tuota päänvaivaa turhalla tiskivuorella. Yleensä kun moussekakkujen valmistuksessa tarvitaan monta erillistä kulhoa. Tässä kaikki ainekset lisätään suoraan SMEG yleiskoneen kulhoon ja annetaan koneen tehdä kaikki työ.
Koska yleiskoneen vivusta kääntämällä voit säädellä nopeuksia 1-10 välillä riippuen haluatko vaivata tai sekoittaa ainekset, ei sähkövatkainta tai vispilää tarvita. Kerma kaadetaan ensin kulhoon ja nostetaan nopeutta hitaasti ylöspäin. Tosin SMEG yleiskoneen roiskesuoja on sen verran hyvin muotoiltu, että voit vääntää vivun suoraan vaikka pohjoiseen ja kermaroiskeiden ei tarvitse pelätä leviävän ympäri keittiötä. Loppuja aineksia lisätessä yleiskonetta voidaan käyttää 1-2 teholla ja sekoittaa ainekset keskenään vain yhteen.
Rapea paahdettu leipä
Lohimoussekakku kaipaa seurakseen jotain rapsakkaa. Paahdettu leipä onkin luonnollinen valinta pohjustamaan pehmeää moussea. SMEG leivänpaahdin on kaunis ja näyttävä niin muotoilultaan kuin myös väriltään ja sen voi hyvin nostaa esille myös juhlapöytään lohimoussekakun viereen. Jokainen syöjä voi kätevästi paahtaa leipänsä juuri ennen kuin lisää sille viipaleen lohimoussekakkua.
Tämä kakku on juuri sellainen, että ihan suu maiskuu ja mikä ihana muoto kakussa. Rakastan suolaisia kakkuja ja kalaa, täydellinen.
Ihanaa viikkoa Sari <3
Kiitos Peggy 🙂
Tätä tarjoisinkin just sulle! Ihan kuin sinulle tehty <3
Ihanaa viikkoa 🙂
Ihania fiiliskuvia Sari! Tekisi mieli sukeltaa ruudun läpi noihin kekkereisin ja maistaa tätä ihanuutta kuohuvan kanssa <3
kekkereihin*
Voi kiitos, olipa ihanasti sanottu, Anni <3
Tervetuloa!