cropped-Ravintoterapeutti-Sari-Spara.jpg

Katkarapu-mangosalaatti

Nyt kun vappuherkut on herkuteltu on aika alkaa miettimään hieman keväisempiä ja kesäisiä ruokia. Ne tarkoittavat minulle hieman keveämpiä ruokia.

Valmistin eilen chilipataa, kun aamulla tuntui ilmakin vielä niin kylmältä. Mutta iltapäivästä, kun pata oli valmis, lämmitti myös aurinko keittiön niin vietävän kuumaksi ettei kuumottavan tuhti pata enää tuntunutkaan sopivalta.

Mutta mitä sitä söisi, kun raskaammat ruoat eivät vain enää maistu kuumassa keittiössä, kun mennään kesää kohti? Koska kylläiseksi tahtoisi kuitenkin tulla. Olen viime aikoina syönyt paljon katkarapuja eri ruoissa. Varsinkin kevätrullia on tullut rullailtua kiitettävä määrä ja alan olemaan jo aika haka siinä hommassa, vaikka ensimmäisten kevätrullien takia tulikin tuskailtua, jos muistatte.

Kun aurinko kuumotti tänään taas keskipäivän jälkeen keittiötä, ajattelin että nyt teen lounaaksi jonkun keveän ja helposti syötävän salaatin. Kaapista löytyi tarvikkeet tähän katkarapu-mangosalaattiin, jota myös suosittelin teillekin pääsiäisen aikaan alkuruoaksi. Annosmäärät tässä salaatissa on kuudelle alkuruokana, mutta 2:lle ihan kunnon lounaana. Päälle ripottelin vielä reilusti korianteria.

Mango-katkarapusalaatti

 

Raikkaan hedelmäinen katkarapu-mangosalaatti sopii niin alkuruoaksi useammalle tai kevyenä lounaana kahdelle.

Katkarapu-mangosalaatti

6:lle

Tarvitset
1 mango
1 1/2 dl valmiiksi keitettyä kvinoaa
2 dl katkarapuja
1 dl mansikoita, siivutettuna

Marinadi
2 rkl oliiviöljyä
1 tl hunajaa
ripaus chilihiutaleita
ripaus suolaa

 

Valmistus
1.Kuutioi mango ja laita mangokuutiot kulhoon.
2.Lisää kulhoon kvinoa, katkaravut ja siivutetut mansikat.
3.Sekoita yhteen marinadin ainekset. Sekoita marinadi salaattiin ja annostele salaatti sopiviin annoskulhoihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close