Mehukas ja makea bataatti eli sweet potato sopii hyvin käytettäväksi juuri tällä tavoin, uunissa paistettuna ja täytettynä. Tämä voisi sopia hyvin jonkin lihan lisukkeena, mutta meidän vatsoihimme ei olisi mahtunut enempää kuin nämä jättiläisbataatit.
Eli käytä siis melko isoja bataatteja tässä ohjeessa.Yksi bataatti per syöjä riittää siinä tapauksessa mainiosti. Mieleen tuli juurikin bataatin imelästä mausta, että voisimme tehdä jonkunlaisen version näistä täytetyistä bataateista joulupöytään.
Täytetyt bataatit
2:lle
2 bataattia (isoa)
100g fetamuruja
1/2 tl mustapippuria
1/4 tl korianteria jauhettuna
1/4 tl chilipulveria
2 rkl oliiviöljyä
Päälle
Mustapippuria myllystä
1.Sekoita feta, mausteet ja oliiviöljy ja laita jääkaappiin maustumaan.
2.Pistele bataatteihin reikiä haarukalla ja paista uunin keskitasolla n.50 min 225 asteessa.( kunnes veitsellä kokeiltaessa pehmeä)
3.Tee bataatteihin viilto keskelle ja kauho sisus kulhoon. Lisää puolet fetaseoksesta ja sekoita yhteen. Täytä bataatit.
4.Ripottele bataattien pinnalle loput fetajuustosta ja laita takaisin uuniin n.15 min.
Vinkki! Kokeile täytteeseen korianterin sijaan esim. basilikaa tai timjamia.
Tää näyttää ja vaikuttaa superhyvältä! Feta mätsää ihan superhyvin yhteen bataatin kanssa 🙂 Pitää laitaa tää kokeiluun mahdollisimman pian.
Kiitos, Linda 🙂 Niin tekee, ihana yhdistelmä.