Pitaleivät avokadotahnalla ja paahdetuilla kikherneillä
Tässä tulee ensimmäinen video postauksemme. Meno on hieman jäykkää näin alussa, kun kaikki on uutta, mutta kyllä tässä vauhtiin vielä päästään. Pari kertaa saimmekin ottaa uusiksi, …
Tässä tulee ensimmäinen video postauksemme. Meno on hieman jäykkää näin alussa, kun kaikki on uutta, mutta kyllä tässä vauhtiin vielä päästään. Pari kertaa saimmekin ottaa uusiksi, …
Viikonloppuna ahersimme ahkerasti talolla ja minä siinä välissä kirjan reseptien kimpussa. Vielä on muutama resepti valmistamatta ja kirjoittamatta, mutta muuten alkaa siltä osin olla valmista. …
Taas on se aika vuodesta, kun reissujalkaa vipattaa, mutta aika ei yksinkertaisesti riitä lomailuun. Yleensä reissumme on tähän vuoden aikaan suuntautunut Dubaihin. Monet projektit kun …
Italian kaipuu on tällä hetkellä valtava. En kuitenkaan usko että meillä on tänä kesänä mahdollisuutta lähteä reissuun. Siksipä huomaan itseni useasti kokkailevan Italialaista. Huomaan …
Jotenkin kiire pääsi taas yllättämään ja huomasin että huomenna pitäisi viettää juhannusta. Ehkäpä ruokalista olisi syytä miettiä valmiiksi ja lähteä hikoilemaan kauppaan johon kaikki muutkin …
Soija voi korvata kasvissyöjän ruokavaliossa lihan, koska siinä on oikeassa suhteessa kaikki välttämättömät aminohapot. Urheilijoille soija on oiva proteiinilisä, sillä se sisältää enemmän proteiineja kuin …
Aamu alkoi sillä kun huomasin saaneeni nukkua ainakin 5 tuntia ensimmäistä kertaa 8 kk yhteen soittoon, ilman että pikku-ukko olisi herättänyt minua. Aika mahtavaa! Heti …