Fetasalaatti

Viikonloppuna ahersimme ahkerasti talolla ja minä siinä välissä kirjan reseptien kimpussa. Vielä on muutama resepti valmistamatta ja kirjoittamatta, mutta muuten alkaa siltä osin olla valmista. Seuraavana vuorossa on kirjan kuvien käsittely. Jännää puuhaa ja aika pelottavaakin. Kun en ole mikään kuvankäsittelyn ammattilainen ja tahtoisin tietysti kirjaan mahdollisimman hyvät kuvat.

Tämän vuoden aikana on tullutkin räpsittyä kuvia enemmän kuin koko elämäni aikana.

Ennen kirjaprojektia kuvasin kaiken kameran automaattiasetuksilla. Kun ryhdyin urakkaan, oli minun opeteltava hieman enemmän kameran käyttöä. Automaattiasetukset saivat jäädä sen sileän tien. Kuvaan astuivat uudet termit kuten Raw kuvat, bokeh jne. Alku ei todellakaan ollut helppo ja ilman enoni opastusta en olisi varmaan päässyt alkuun. Kysymyksiä ja päänvaivaa tuotti mm. Mitä tarkoittivat ja kuinka toimivat aukko, suljin ja ISO jne. Nyt kun kirjan kuvat ovat kuvattuina, niin tiedän että olen kuitenkin tehnyt parhaani. Ainakin sen puitteissa mitä olen osanut ja oppinut matkan varrella.

Seuraavan siis on vuorossa kuvien käsittely. Tarkoittaa minun tapauksessani varmaankin pelkästään valotuksen säätöä, sillä muuta en ole vielä ehtinyt opettelemaan.

Kuukausi tässä olisi aikaa saattaa tämä mammuttiprojekti päätökseensä kuvien osalta.

Nyt viikonloppuna tuli siis istuttua koneen ääressä, kun saimme pikkuiselle hoitajiksi fammon ja faffan. Kiitokseksi  kokkailin sitten heille. Mm. salaatiksi valmistin tämän seuraavan.

 

Fetasalaatti

Tarvitset:

Puolikas jäävuorisalaatti

1/2 kurkku

1 punasipuli

70 g fetajuustoa

Kastike:

1/2 rkl sitruunanmehua

1 rkl oliiviöljyä

1 rkl Tilliä silputtuna

Ripaus suolaa

Pari rouhaisua mustapippuria

 

Koristeeksi:

Syötäviä kukkia

 

Fetasalaatin valmistus:

1. Poista salaatin uloimmat lehdet. Viipaloi salaatti ohuiksi siivuiksi.

2. Pese ja halkaise kurkku. ( poista halutessasi sisus) paloittele paloiksi.

3. Kuori punasipuli ja siivuta ohuiksi renkaiksi.

4. Sekoita kastikkeen ainekset yhteen.

5.Sekoita salaatin ainekset yhteen ja lisää joukkoon salaatin kastike. Murustele pinnalle fetajuustoa. Koristele syötävillä kukkasilla.

 

Versoja ja syötäviä kukkia löydät mm. www.mimis.fi

Sieltä löydät tuotteita jolla voi loihtia palan kesää talven keskelle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close