Kasslerpalat foliopaketissa

Jatketaan arkiruoka resepteillä. Tämä on ollut meillä monen kiireisen päivän pelastus. Ruoka valmistuu kuin itsestään uunissa. Kun ruoka kypsennetään foliopaketissa uunissa, kaikki herkulliset maut ja aromit jäävät talteen. Perunat imevät itseensä kaikki maut ja kassler on ihanan pehmeää ja suussa sulavaa. Kaiken kruunaa tietenkin huumaavalle tuoksuva valkosipulikastike. Olen useasti jättänyt kastikkeen tekemättäkin, maistuu siis ihan sellaisenaan. Tämä resepti on mummun peruja: Herkullista Hetkessä sarjasta.

Kasslerpalat foliopaketissa

4 annosta

8 perunaa

2 sipulia

voita

½ tl suolaa

½  tl pippuria (käytän yleensä valkopippuria)

400 g luutonta kassleria tai porsaan ulkofileetä

Kastike:

2 valkosipulinkynttä

1 dl öljyä

2 rkl puristettua sitruunanmehua

1 dl hienonnettua persiljaa

(1 rkl kaprista)

(½ tölkkiä anjovista a`100 g)

3 rkl kylmää vettä

 

1.Kuori ja viipaloi perunat ja sipulit.

2.Voitele neljä, annospaketiksi tarpeeksi suurta alumiinifolion palaa.

3.Jaa perunat ja sipulit kerroksittain folioille, Mausta suolalla ja pippurilla.

4.Viipaloi liha ja pane joka pakettiin (parikin lihapalaa)

5.Sulje paketti ja kääri se huolellisesti, nosta uunivuokaan tai pellille.

6.Kypsennä uunin keskitasossa 225 asteessa n. 1 tunti.

7.Purista kastikkeen valkosipuli pieneen kulhoon. Sekoita öljy, sitruunamehu, persilja ja hienonnettu kapris joukkoon. Murskaa anjovis haarukalla, sekoita kastikkeeseen. Sekoita vesi joukkoon. Voit myös jättää kaprikset ja anjoviksen pois. Lisää tällöin maun mukaan hiukan suolaa.

8.Nosta kypsät ruokapaketit lautasille. Joka ruokailija avaa itse pakettinsa. Ruoka maustetaan kastikkeella.

sweetfoodomine

sweetfoodomine

sweetfoodomine

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close