Kanapata

Talven maku-kirjasta tuttu värikäs kanapata maistuu alkusyksyn jo viilenevinä päivinä.
Arki on kesän jälkeen asettunut jo uomiinsa. Koulun käynti on lapsilla päässyt jo hyvään vauhtiin ja päivät venyvät yläasteelaisilla pitkiksi. Koulun jälkeen tullaan kotiin ja tankataan nopeasti syötävää ennen harrastuksia.

Arki-ilta
Iltapäivän ruokahetki on kuitenkin tärkeä osa päivää, kun koko perhe kokoontuu ruokapöydän ääreen. Vaihdetaan päivän kuulumiset ja rauhoitutaan hetki yhdessä ennen illan menoja.

 

Maistuva kanapata
Ruoan pitää arkena monesti valmistua nopeasti, mutta olla kuitenkin maittavaa. Tämä kanapata saa kummassakin kategoriassa täyden kympin. Pata valmistuu nopeasti ja on todella hyvää.

Kanapata

Tässä makujen sinfoniassa on jotain niin lohdullista. Maukas pata nautitaan lohkoperunoiden tai keitetyn riisin kera.
Annos 4

Ainesosat

  • n. 400-500 g kanafileitä paloiteltuna
  • suolaa maun mukaan
  • mustapippuria myllystä maun mukaan
  • 1-2 rkl voita paistamiseen
  • 150 g creme fraichea
  • 1 ½ dl vettä
  • ½ kanaliemikuutio
  • 2 tl Dijon sinappia
  • 170 g pekonia viipaloituna
  • 2 to tomaattia kuutioituna
  • 1 tl rakuunaa

Valmistus

  • Paloittele fileet muutamaan yhtä suuren osaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  • Kuumenna voi korkeareunaisella pannulla ja ruskista kanapalat kauttaaltaan, jotta ne saavat kauniin pinnan.
  • Lisää pannulle creme fraiche, vesi, kanaliemikuutio ja sinappi. Anna kiehua miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia.
  • Ruskista sillä aikaa pekoni. Käytä paistettu pekoni talouspaperin kautta, johon ylimääräinen rasva saa imeytyä.
  • Lisää kanaseoksen joukkoon tomaattikuutiot ja rakuuna. Mausta vielä tarvittaessa. Lisää pinnalle pekoni ja tarjoile.

 

Lisää maukkaita reseptejä arkeen löydät

Talven maku-kirjasta

Talven maku, Sari Spåra

Talven Maku -kirjassa otetaan syksy ja talvi vastaan porisevien kattiloiden ja hautuvien lihapatojen äärellä. Nyt on hyvä aika ottaa talteen syksyn sato ja valmistaa siitä kaikkea hyvää.Kun vuosi kulkee kohti loppuaan ja päivät alkavat hämärtyä, sytytetään takkaan tuli ja kotoillaan. Nautitaan ajasta perheen kesken. Leivotaan yhdessä herkullisia leipiä ja kakkuja.Rentoa ja satokaudenmukaista meininkiä on luvassa myös tässä Sari Spåran kirjassa. Talven maku-kirja alkaa siitä, mihin Meren maku-kirja päättyi. Kesä on nyt hyvästelty ja on aika ottaa vastaan tunnelmallinen syksy ja talvi. Kirjassa on omat osionsa kasvis-, kala-, kana- ja liharesepteille. Syksy on otollista aikaa myös säilömiselle, joten sillekin on varattu paikkansa kirjassa. Myös makeisreseptit ilahduttavat olemassa olollaan. Mikäpä toisikaan paremmin mieleen lapsuuden ja joulun odotuksen, kuin itse valmistetut makeiset. Mukana on myös monen monta leivonnaista, aina leivistä ja sämpylöistä makeisiin herkkuihin. Kattilat kolisevat, lasit kilisevät ja Myrskylahden keittiöstä kantautuu taas huumaava tuoksu. Näillä resepteillä syntyy maukkaampi syksy ja talvi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Recipe Rating




Join the Conversation

  1. Ja kiitos Sari! Tänne on nyt ihanan helppo kommentoida!

    Ja kiitos myös reseptistä. Meilläkin on tänään kanaa sulamassa, mutta en ehdi kauppaan niin täytyy vähän katsoa mitä muuta kaapissa on…

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Hei Nanna! kiva kuulla, että tykkäät 🙂

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close