Nyt silmät tarkkoina, sillä pian on aika poimia kuusenkerkkiä ja valmistaa siitä tätä herkullista mehua. Kuusen vuosikasvaimia eli kuusenkerkkiä voi poimia keväästä alkukesään. Ne tulee kerätä ennen kun kerkät vahvistuvat tummemmiksi ja kovemmiksi neulasiksi. Varjoisilla paikoilla keräämistä voi täten jatkaa jopa juhannukseen saakka.

Kuusenkerkät sopivat käytettäväksi sellaisenaan salaatteihin. Niiden hieno maku antaa kivan vivahteen mehuihin, keittoihin ja siirappeihin.

Vaikka kuusenkerkkä on parhaimmillaan tuoreena, sitä voi hyvin myös säilöä, pakastamalla tuoreet silmut. Ne voi myös säilöä upottamalla kerkät hunajaan. Kuivattuina ne taas sopivat hyvin teen valmistamiseen.

Muista, että kuusenkerkkien poimimiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa, sillä niiden kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.

Tämä raikkaan metsäinen juoma on meidän perheen lempimehu. Tätä raikasta juomaa on kiva tarjota vieraille ja varsinkin lapsille, ja yllättää kertomalla mistä se on valmistettu.

Kuusenkerkkämehu

Kuusenkerkkämehu

Tarvitset
2 l vettä
1 l kuusenkerkkiä
2 sitruunan mehu
8 dl sokeria

Valmistus
1.Huuhtele ja siivilöi kuusenkerkät.
2.Lisää kerkät ja vesi kattilaan ja keitä puolisen tuntia. Siivilöi kerkät pois.
3.Lisää sitruunanmehu ja sokeri ja jatka keittämistä vielä noin 20 minuuttia miedolla lämmöllä
4.Pullota puhtaisiin pulloihin.

Laimennus 1/3 osaa mehua tai oman maun mukaan.

Resepti on aiemmin ilmestynyt Meren maku kirjassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Join the Conversation

  1. kotirinne.blogi.net says:

    Kiitos, ehdottomasti menee kokeiluun. Kiva blogi sinulla.

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Hei ja tosi kiva kuulla, kiitos 🙂
      Ihanaa kesän jatkoa sinulle <3

  2. Kuusenkerkkä kiinnostaa kovasti, mutta valitettavasti ei ole omaa metsää. Täytyy löytää sopiva palsta, että saa kyseltyä omistajalta lupaa kerkkien keräämiseen. Ihan järkeenkäypä juttu, että kerkkiä ei voi kerätä kuten ruohovartisia villiyrttejä.

  3. No nyt on juoma paikallaan. Itse kerään näitä joka vuosi ja olen tehnyt niistä hilloja ja haudukkeita sekä maustanut paljon kalaa. Tulee upeaa graavilohta. Tätä on testattava ehdottomasti. Minulla on tuo sinun kirjanen talvelta ja ihastelin tätä kesäversiota myöskin kun näin netissä 🙂

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Kiva kuulla 🙂 Meillä on tehty kuusenkerkistä enimmäkseen mehua. Mutta, nyt kun sanoit niin olenhan minäkin testannut tätä kalaankin, tuli hyvää graavilohta.
      Pitää tänä vuonna yrittää keksiä lisää käyttötapoja.

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close