Ihana banaanikakku
Nyt fiilistellään tummuneita banaaneja, kun valmistamme ihanan banaanikakun. Muista, että juuri tähän kakkuun voi hyvin käyttää ne hieman “ruskettuneet” banaanit. Sen parempi kakku. Mikäpä sen …
Nyt fiilistellään tummuneita banaaneja, kun valmistamme ihanan banaanikakun. Muista, että juuri tähän kakkuun voi hyvin käyttää ne hieman “ruskettuneet” banaanit. Sen parempi kakku. Mikäpä sen …
Mitäpä olisi joulu ilman mamman taatelikakkua. Joulukiire ei tämän kakun kanssa pääse yllättämään, sillä voit leipoa sen jo vaikka pari viikkoa ennen joulua. Oikeastaan maut …
Rakastan kuivakakkuja ja niiden leipomista. Miten monta erilaista makua, kokoa, ulkonäköä ja tekstuuria voikaan kuivakakuissa olla. Kuivakakut sopivat juhlaan kuin juhlaan ja nostamaan tavallisen kahvihetken …
Kuinka moni on joskus onnistunut tekemään kuivakakun josta osa on jäänyt vuokaan kiinni? Käsi reilusti ylös! Minä ainakin ja siitä syntyi kerran idea kokeilla kakkuvanukasta. …
Sortavalan rouvien kahvikakku saa mielen kaihoisaksi. Olen kuullut ukiltani niin monta tarinaa ajoilta, kun hän oli nuori poika. Hän asui silloin joskus, kauan sitten perheineen …
Mummun mausteinen maustekakku ihastuttaa vuodesta toiseen. Palanen tätä kuivakakkua kahvikupillisen,teen tai jouluglögin seuraksi kruunaa hetken. Kuivakakuissa on sitä jotakin. Menneiden aikojen tunnelmaa, odotusta, juhlahetkeä, vieraita, …
Syksy on täällä ja se taitaakin olla kesän jälkeen lempivuodenaikani. Sateen ropina ikkunoissa, lämpenevä uuni ja takassa loimottava tuli. Sadekaan ei haittaa, kun sisällä voi …
Rakastan kuivakakkuja ja niiden leipomista. Miten monta erilaista makua, kokoa, ulkonäköä ja tekstuuria voikaan kuivakakuissa olla. Kuivakakut sopivat juhlaan kuin juhlaan ja nostamaan tavallisen kahvihetken …
Kaupallinen yhteistyö: toteutetty yhdessä Reilun kaupan kanssa. 13. toukokuuta on kansainvälinen reilun kaupan päivä ja sen kunniaksi järjestetään ympäri maailman erilaisia Reilua kauppaa esille …
Ihannekakku on sananmukaisesti ihannekakku, murea ja niin suussa sulava. Tästä kuivakakusta tuli kertarysäyksellä meidän perheen suosikki, ainakin yksi niistä. Päivitin tähän suosittuun reseptiin nyt kuvat, …