Kaikki rakastavat lihapullia, eikö vain?
Oli ne sitten kullanruskeiksi pannulla paistuneita tai kastikkeessa meheväksi muhineita.
Lihapullat on oiva arkiruoka, mutta niistä saa myös mahtavaa naposteltavaa esimerkiksi buffee pöytään.
Päätinkin kerätä yhteen teille lihapulla reseptejä, joita olen vuosien aikana valmistanut. Kannattaa ehdottomasti kurkata alta mm. joululihapullien resepti, kun joulu on pian ovella.
Näitä Sisilialaisia lihapullia valmistin meille uudeksi vuodeksi. Ne on oivia tarjottavia esimerkiksi tapas tyylisesti.
Joululihapullat kuuluvat meillä joka vuonna joulupöytään.
Lihapullat Korealasittain on makumatkailua parhaimmillaan.
Lihapullat punaviinikastikkeessa on sunnuntairuokaa parhaimmillaan.
Gratinoidut lihapullat herkkuhetkiin.
Lihapullat uunivuoassa on helppoa ja maistuvaa ruokaa.