cropped-Ravintoterapeutti-Sari-Spara.jpg

Mansikkahillo limellä

Yksinkertainen on monesti parasta ja niin myös mansikkahillossa. Mutta myös perusmansikkahillo voi saada aivan uusia ulottuvuuksia pienellä maustamisella.

Olen vuosien aikana keitellyt ja maustanut mansikkahilloja eri tavoin. Olen kokeillut vaniljaa, minttua, inkivääriä ja jopa laventelia. Kaikki hyviä mutta yksi ylitse muiden on limellä maustettu mansikkahillo. Se ei peitä tai vääristä mansikoiden makua, vaan tuo vielä paremmin esille niiden ihanaa makua. Joskus ”raikastan” limellä maustettua hilloa entisestään ja lisään joukkoon silputtuja piparmintun lehtiä. Jos käytät niitä, voit hyvin lisätä lehdet samaan aikaan muiden ainesten kanssa.

Mansikkahillo limellä

500 g mansikoita, tuoreita
250 g Dansukker hillosokeria
1 limen mehu ja raastettu kuori
(1 rkl tuoreita piparmintunlehtiä, silputtuna)

1.Laita mansikat, limen mehu ja kuoriraaste sekä hillosokeri kattilaan. Sekoita ja anna seoksen kiehua noin 10 minuuttia.
2.Kerää pinnalle mahdollisesti syntyvä vaahto pois lusikalla.
3.Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä puolisen tuntia. Purkita puhtaaseen, kuumennettuun purkkiin.

Säilytä hillo jääkaapissa.

 

mansikkahillo

Mansikkahillo on mitä ihaninta tämän Dutch Baby Pannukakun päältä tarjoiltuna.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close