Ihana retiisi
Tänään ajattelin nostaa esille retiisin.
Tänään ajattelin nostaa esille retiisin.
Henri Alénille iskee aina silloin tällöin, pakko saada linssikeittoa- fiilis. Samoin minulle. Joten, kun bongasin tämän höyryävän punaisen herkun, Vuoden Keittokirjasta päätin valmistaa sitä.
Raikas, ihana ja samalla tunnelmallinen kirja putkahti ulos kauppoihin tässä joku aika sitten. Ja nyt voisin siis puhua myös omasta kirjastani hehe, mutta tällä kertaa …
Nämä avokadolätyt ovat todella herkullisia täytteineen. Raikkaan pippurinen rucola, rapsakaksi paistettu pekoni ja päällä löysäksi jätetty muna, joka saa ensimmäisellä haarukallisella rikkoutua ja valua kastikkeeksi …
Ruokaisa halloumi-versosalaatti on salaattipöytien kaunotar. Olen täysin ihastunut Mimis special mix versoseokseen ja lisäilenkin sitä melkeinpä mihin vain. Omelettien täytteeksi ja munakkaiden päälle koristeeksi. Pasta-annoksetkin …
Kirvelin hienostunut maku tulee hienovaraisesti esille tässä kermaisen pehmeässä kasviskeitossa. Kirveli-kukkakaalikeitto valmistuu nopeasti esimerkiksi lounaaksi. Tarjoile sellaisenaan tai vastapaistetun leivän kera.
Suuri guacamole postaus Kaikki tietävät guacamolen, mutta mihin kaikkeen guacamolea voi käyttää? Ennen kuin sitä pääsee testailemaan, on se valmistettava. Tein tänään todella helpon …
Yritän tällä hetkellä ottaa käyttöön ruoanlaittoon muitakin kuin tavalliset pastat ja riisit. Ovathan esimerkiksi kvinoa, speltti, linssit ja tattari tuttuja, mutta aika huonosti niitä kuitenkin …
Tässä tulee ensimmäinen video postauksemme. Meno on hieman jäykkää näin alussa, kun kaikki on uutta, mutta kyllä tässä vauhtiin vielä päästään. Pari kertaa saimmekin ottaa uusiksi, …