cropped-Ravintoterapeutti-Sari-Spara.jpg

Meille kaikille taatusti tutut kauralastut, ihastuttavat vuosikymmenestä toiseen. Moni on aikoinaan opetellut leivonnan saloihin valmistamalla kauralastuja lapsuudessaan. Niin minäkin.

Muistan edelleen kauralastujen taikinan maun, miten herkullista se oli. Aina silloin tietysti sujahti lusikallinen suuhun, kun kukaan muu ei huomannut. Ja ehkäpä sitä tulee testattua taikinan makua myös näin vanhemmallakin iällä.

Kauralastut ovat siitä mainioita, että ne tosiaan ovat todella helposti valmistuvia. Ja eikä niiden pyöräyttämiseen kulu aikaa. Nämä ihanan rapeat keksit ovatkin siis oivia, jos oven takana seisoo yllätysvieraita ja vierasvaraa ei ole. Kauralastujen ainekset kun yleensä löytyvät aina kaapista.

 

Kauralastut

Annos 24 kappaletta

Ainesosat

  • 2 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 4 dl kaurahiutaleita
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 100 g sulatettua voita
  • 2 kpl kananmunaa

Valmistus

  • Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  • Yhdistä kuivat aineet keskenään. 
  • Lisää joukkoon voisula.
  • Sekoita viimeisenä joukkoon munat. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. 
  • Nostele taikina ruokalusikkaa apuna käyttäen nokareiksi leivinpaperoidulle pellille. Jätä keksien väliin leviämisvaraa. 
  • Paista uunin keskitasossa noin 7 minuuttia tai kunnes lastut ovat kauniin kullanruskeita ja ohuita. 
    Anna jäähtyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Recipe Rating




Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close