Vuosi 2015
Vuosi 2015 Piti sisällään melkoisen määrän työtä. Se tulee päällimäisenä mieleen kun nyt ajattelen mennyttä vuotta. Vuonna 2015 sain ponnistettua maailmaan 3 kirjaa, Meren Maku …
Vuosi 2015 Piti sisällään melkoisen määrän työtä. Se tulee päällimäisenä mieleen kun nyt ajattelen mennyttä vuotta. Vuonna 2015 sain ponnistettua maailmaan 3 kirjaa, Meren Maku …
Joulun jälkeen on kiva koota rääppiäiset pöytään, herkulliseksi tapaspöydäksi. Joulukinkunrippeet voi kuutioida ja uppopaistaa Tomi Björckin karamellipossun tapaan. Sen jälkeen ne voi pyöräyttää karamellikastikeessa ja …
Uuden vuoden juhlintaan sopii herkullinen kinkkuvoileipäkakku. Tarjoa voileipäkakun seuraksi vaikkapa kuplivaa ja juhlat voivat alkaa.
Vielä ehdit hyvin valmistaa joulun makeimman herkun, rocky road makeisia. Nämä ovat aivan vastustamattomia ja niin helppoja valmistaa, että aikaa ja vaivaa ei kulu ollenkaan. …
Jouluvalot ja kauniit esineet luovat tunnelmaa, joka houkuttaa kotona olemiseen. Yhtä tärkeä osa on tuoksuilla: paistuva piparkakkutaikina, kuusen pihka, lämpiävä glögi ja huumaava hyasintti. Näillä …
Aloin suunnitella minulle ja miehelleni illallista Joulu on rakkauden punainen -teemalla. Viini jota tarjoaisin oli jo tiedossa. Syvä rubiinipunainen Savia Viva Familia Tinto A, jonka …
Erilaiset sillit kuuluvat meillä joulupöytään. Sahrami on ihana jouluinen mauste, joka yleensä on totuttu mieltämään makeisiin leivonnaisiin ja ehkäpä joihinkin intialaisiin ruokiin. Älä kuitenkaan säikähdä …
Voileipäkakut ovat juhlapöydän odotettuja herkkuja. Meillä vietettiin viikonloppuna syntymäpäiviä ja ajattelin pitkästä aikaa valmistaa voileipäkakkuja. Pöytään päätyivät perinteiset tonnikala- sekä kinkkuvoileipäkakut. Tällä kertaa sovelsin täysin …
Jouluun on aikaa enää vähän päälle viikko ja ajattelin koota teille jokusen lahjavinkin, keittokirjan muodossa. Kirja ja suklaat ovat minulle ainakin ne parhaat lahjat, jos …
Sacherkakku on meillä perinteinen joulupöydän jälkiruoka, joka tarjoillaan hyvän kahvikupposen seurassa. Tässä onkin taas Sacherkakun hiukan tuunattu versio. Perinteisen aprikoosihillon sijaan käytin jouluista glögihilloa sekä …