cropped-Ravintoterapeutti-Sari-Spara.jpg

Keittokirjaprojekti

Keittokirjaprojekti eli “kun unelma kolkuttaa ovelle”

“Oletko miettinyt koskaan jos kirjoittaisit kirjan” ? Tuo kysymys kuului luurin toisesta päästä keväällä. Sydän hypähti kurkkuun samantien ja käsittämätön ällistys löi päälle. “Ööh, olenhan minä,” vastasin.

Silloin kun vielä mietin blogin perustamista, minua ajoi myös yksi asia eteenpäin. Keittokirjan kirjoittaminen jonain päivänä.

Enpä vaan osannut arvata että se päivä koitti niinkin pian blogin perustamisen jälkeen.

Juttelimme sitten puhelimessa kustantamon edustajan kanssa hyvän tovin. “Olisikos sinulla jonkunlaista ideaa kirjalle”? Ja olihan minulla.

Seuraavana päivänä juttelimme jo uudemman kerran ja sitten sovittiin tapaaminen. Tunne oli aika epärealistinen, istua siellä palaverissa kustantajan kanssa. Kävin ideaani läpi ja he pitivät siitä. Sovittiin että alkaisin töihin.

( silloin kun unelma kolkuttaa ovelle ei siitä kieltäydytä, vaikka samalla olisi tuhat rautaa tulessa)

Siitä lähtien olenkin päivittäin painanut töitä projektin parissa. Loppu alkaa pikkuhiljaa häämöttää ja deadline lähestyä materiaalin luovuttamiselle.

Nämä kuukaudet ovat olleet välillä yhtä helvettiä, mutta samalla myös niin antoisaa aikaa.

Suuri unelmani on siis toteutumassa kirjan muodossa.

Samalla toteutuu myös monen vuoden haaveeni suuremmasta kodista. Olemme kituuttaneet 4 henkilöä tässä pienessä mökissämme nyt 7 vuotta. Ensimmäiset vuodet vielä menivät joten kuten, kun lapset olivat pieniä. Mutta mökki jäi auttamatta liian pieneksi jo kauan sitten. Vuosi sitten syntyi nuorimmaisemme ja olimme ratkaisun edessä. Joko jatkaa kituuttamista tai muuttaa pois. Rakennuslupaa olimme hakeneet jo monta vuotta, mutta koska asumme täällä meren rannalla, ei rakennusluvat ole itsetään selvyys. ELY keskuksen kautta tuli kieltävä päätös, kun sitä olimme pari vuotta odottaneet. Pian sen jälkeen laki muuttui rantarakentamisen osalta ja elättelimme taas toiveita. Monen ein ja kieltävän päätöksen jälkeen saimme vihdoinkin prosessoitua läpi rakennusluvan tälle keväälle. Päätimme että jäämme tänne asumaan, vaikka toisaalta muutto houkutti suuremmalle paikkakunnalle. Täällä kun asumme todellakin metsän keskellä, keskellä ei mitään. Vain meri ja lokit seurana. Mutta onhan kotoaan vaikeaa lähteä ja rakastamme meren läheisyyttä.

sweetfoodomine

Taloprojektiamme ja muuta sisustukseen liittyvää voit seurata Instagramissa,  @sweethomeomine

Eli kuten sanottua keväällä kirjaprojektin lisäksi alkoi talonlaajennusprojekti.

Sylissä kulki silloin vielä kaiken lisäksi pikku vauveli.

sweetfoodomine

 

 

Välillä ei ole tiennyt nauraako vai itkeäkö. Aamut ovat alkaneet työmiesten hakkaamiseen seinän toisella puolella, jolloin kaikki heräävät viimeistään.

 

Ai niin, kerroinko että perustimme vuodenvaihteessa oman yrityksemme. Sitä siis on myös yritettävä pyörittää kaiken keskellä. Pikku-ukkomme on alusta asti ollut yökukkuja, joten klo. 3 asti olemme yleensä ylhäällä kukkumassa. Siitä muutama tunti alkaa siis sirkkelöinti ja hakkaaminen. Vanhemmat lapset vietävä kouluun kylälle. Ikkunan takana koko ajan joku, ei hetken rauhaa. Arjen pyörittäminen yleensäkin keskellä rakennusprojektia on ollut melko ( todella) haastavaa pienen kanssa.

 

Joten kirjan materiaalin valmistus on ollut myös melko haastavaa. Olen siis valmistanut kirjan reseptejä iltaruoksi meille. Toivonut, että pikkumies nukkuisi, että saan rauhassa kokata ja kirjoittaa reseptin ainekset ja ohjeet ylös paperin kulmaan tai iPadille. Sitten yleensä hän herää juuri, kun on aika kuvata ruoka. Silloin myös kaikilla on jo kiljuva nälkä. Pieni mies lahkeessa kiinni ja kaksi esiteiniä kärttyisinä odottamassa iltaruokaa, joka jäähtyy kovaa vauhtia. Silloin tulee Patrik apuun, ottamaan pienokaisen syliin ja pitelemään toisella kädellä diffuusoria valon edessä.

sweetfoodomine_showme

 

 

Sitten kun minä lausun, hikeä valuen ja naama punaisena kaiken kiireen ja stressin jälkeen ” No, niin. Valmista. Saa ottaa”. Kaikki iskevät ruoan kimppuun.

sweetfoodomine

sweetfoodomine

Oman haasteensa on myös nyt syksystä asti tuonut poikien jääkiekko harrastus. Sinne on lähdettävä ajamaan täältä jo 1 1/2 h ennen kuin se alkaa. Viikossa kilometrejä kertyykin 250-300 km. Joten kun pojat ja mies lähtevät kiekkoilemaan, jään minä yksin pienen kanssa ja kuten kuvitella saattaa, ei silloin saa aikaiseksi mitään.  Kun mies ja pojat saapuvat takaisin, onkin lapsilla jo nukkumaanmenon aika. Miehen on lähdettävä vielä sen jälkeen työmaalle siivoamaan ja tekemään valmiiksi juttuja seuraavaksi päiväksi. Joten myöhään yöllä on minulla sitten hetki aikaa ja sillon olen kirjoittanut reseptejä sitten puhtaaksi.

sweetfoodomine

En muista tästä kuluneesta vuodesta oikein mitään. Jokainen valveilla oltava minuutti menee sellaisessa kiireessä.

En ole pystynyt ( kerennyt) iloitsemaan talonrakentamisesta enkä suunnittelemaan oikein mitään siihen liittyvää niin hyvin kuin olisin halunnut.

Samoin kirjaprojektin kanssa. Olisin niin halunnut oikein rypeä siinä onnellisuuden tunteessa, että kirjoitan kirjaa, mutten ole pystynyt ( kun en ole kerennyt 🙂 )

Bloggaamisellekaan ei oikein ole jäänyt niin paljon aikaa, kuin olisin halunnut. Eikä tärkeimmälle, eli perheelle.

Niinhän se yleensä menee elämässä, että kaikki asiat tapahtuvat yleensä sitten samaan aikaan. Niin kuin nytkin.

Nyt olen kirjoittanutkin jo sellaisen pienoisromaanin teille, että aika on lopettaa ja jatkaa reseptien kimpussa.

Jatketaan juttua myöhemmin.

 

Sari

sweetfoodomine

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Join the Conversation

  1. Jos ei vielä ole, niin hommaa kuvauskuutio.
    Sellanen valkoinen kuutioteltta, minkä sisään rakennat kuvattavan kohteen ( mukana myös yleesnä erivärisiä taustakankaita ) Valot kuution ympärille, niin saat sommiteltua tasaisen tai haluamasi valaistuksen helposti.

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Kiitos vinkistä! 🙂 Tämä on useaan otteeseen käynyt mielessä projektin aikana. Mutta kun aloin kuvata ilman, niin se jotenkin jäi. Nyt kyllä olisi hyvä ajankohta alkaa hommaamaan kuvausteltta, kun päivänvalo alkaa olla minimissä!

  2. Lauran Tähti says:

    Voi Sari, miten tutulta kuulostaakaan, viime syksy yksin lapsien kanssa tuoreena yrittäjänä jättiremontin keskellä oli vähintäänkin sumuista aikaa 🙂 Mutta kaikesta sitä selviää ja onneksi jälkeenpäin lähinnä kaikki kaaos ja säätö vaan lähinnä hymyilyttää. Tsemppiä projekteihin, lopputulos on varmasti kaiken vaivan arvoista!

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Kiitos Laura <3 Toivotaan näin!

  3. Paula says:

    Mahtava juttu tuo keittokirjan tekeminen. Onnea!

    Hymyilytti lukea, miten tutun oloisilta kiireesi ja ruokakuvaustilanteesi kuulostavat. Ei tietenkään ole hyvä olla aina kiire ja väsynyt, mutta näin elämä välillä meitä tempoo. Jaksamista ja onnellisia hetkiä sinulle!

    Btw, jos yhtään lohduttaa: asumme Helsingissä, tosin aivan reunamilla, ja kahden teinin harrastuksiin kuljettamiseen jääkiekkoon ja taitoluisteluun, tietenkin aivan eri halleille, tuottaa meillekin 400-500 km viikossa. JA ruokakuvausten haastavin juttu on ehtiä kuvata ruoat ennen kuin nälkäinen perhe käy syömään. Liian usein joutuu hosumaan kuvauksen kanssa. Silti luultavasti elämän onnellisimpia vuosia!

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Kiitos paljon, Paula! Ohhoh, kyllä teilläkin on kiireistä. Mutta näinhän se on useimmissa lapsiperheissä. Kivaa saada vertaistukea joltain joka elää samaa tilannetta 🙂 Vaikka kiirettä pitää ja pieni stressi pukkaa silloin tällöin päälle, on tämä minustakin elämän parasta aikaa. Lapset kuitenkin vielä kotona ja mieleistä tekemistä.

  4. Habanerokitchen says:

    Ei tähän voi muuta sanoa kuin tsemiä! Arvostan!

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Kiitos paljon, sitä tarvitaan!

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close