Nutellapitko
Ystävät rakkaat, kära vänner. Suomessa vietetään tänään 4. lokakuuta vuosittaista, kansallista korvapuustipäivää. Tapa on tietenkin lainattu Ruotsista, jossa sitä on vietetty ( Kanelbullens dag ) jo vuodesta 1999 …
Ystävät rakkaat, kära vänner. Suomessa vietetään tänään 4. lokakuuta vuosittaista, kansallista korvapuustipäivää. Tapa on tietenkin lainattu Ruotsista, jossa sitä on vietetty ( Kanelbullens dag ) jo vuodesta 1999 …
Omenoiden kypsymistä sai tänä vuonna odottaa tavallista kauemmin. Ja en edes jaksanut odottaa, että valkeat kuulaat olisivat olleetkaan kypsiä ennen kuin poimin ne jo puusta. …
Nyt on jotenkin sellainen olo taas, että haluaisi ajan salliessa hyöriä keittiössä. Omenoista, mustikoista ja puolukoista on viime aikoina tullut leivottua ja valmistettua yhtä sun …
Syksy on täällä ja se taitaakin olla kesän jälkeen lempivuodenaikani. Sateen ropina ikkunoissa, lämpenevä uuni ja takassa loimottava tuli. Sadekaan ei haittaa, kun sisällä voi …
Ajattelin nostaa esille kanelitähdet ja kuu-reseptin melkein tasan kolmen vuoden takaa. Kirjoitin silloin Suomi syö ja juon blogiin vieraspostauksen jossa jaoin Rakkaimman reseptini. Suomi syö ja juo on …
Joko Mat Smart on teille tuttu paikka? Itsellä tuli tilattua sieltä ensimmäistä kertaa nyt kesällä. Paketti saapui nopeasti ja täytyy sanoa, että halvalla sai paljon. …
Peltikeksi eli keksit jotka valmistuvat pyörittelemättä. Kokonaisena pellillisenä leivottava keksipohja joka hieman jäähtyneenä viipaloidaan paloiksi. Onko kätevämpää keksitty. Tämä näppärä peltikeksi tuli eteeni selaillessani Tasteline.com …
Kesää näyttää vielä olevan jäljellä ja se tarkoittaa myös kauniita päiviä grillaukseen. Tässä on Suuri Suomalainen Grillikirja-kirjasta tuttu Pizzataikina ohjeineen. Upean rapea pizza maistuu varmasti …
Niin kuin olen ennenkin todennut, ei kahvikakkureseptejä voi koskaan olla liikaa. Tämä kakku valmistuu uunipellillä ja on omiaan kahvikupposen seurana. Mikseipä teenkin. Maku on hiukan …
Kävin taas verottamassa meidän mamman omenapuuta. Olin jo aiemmin käynyt siellä keräämässä omenoita omenamuusin tekoon. Nyt samalla reissulla, kun kävin keräämässä marjoja, ajattelin että otanpa …