Pehmeä omenapiirakka

Harmittelin tässä vähän aikaa sitten, että omasta omenapuusto ei tänä vuonna tule kummoistakaan satoa. Tähän väliin on lisättävä, että aika surkea vuosi oli myös viinimarjojen, saskatoonin ja kirsikoiden suhteen.

Hätä ei lue lakia ja samalla, kun kävin äitini luona keräämässä viinimarjoja, verotin samalla hänen omenpuutaan. Omenat eivät olleet ihan vielä syöntikuntoisia, mutta sitäkin parempia hilloihin ja piirakoihin. Ne saavatkin olla mielestäni hiukan kirpeitä.

Kuin sattuman johdattelemana päädyin lukemaan  Iltalehteä josta löysin ruokatoimittaja ja -bloggaaja Satu Koiviston omenapiirakan ohjeen. Iltalehdestä löytyvän omenapiirakan ohje on aiemmin ilmestynyt Satu Koiviston Gastronaatti 2 -kirjassa.

Muistanette, että olen kirjoittanut Gastronaatti- kirjasta >>tässä.<<

>>Sadun omenapiirakka.<<

Ryhdyin tuumasta toimeen ja pyöräytin pehmeän omenapiirakan iltakahvin seuraksi.

 

Pehmeä omenapiirakka

Muuntelin hiukan alkuperäistä ohjetta lisäämällä taikinaan munan ja hiukan lisää mantelijauhoja. Tästä(kin) tuli mitä mainioin omenapiirakka. Suosittelen kokeilemaan.
Annos 12

Ainesosat

Pohja

  • 200 g pehmeää voita
  • 2 1/2 dl sokeria
  • 3 kananmunaa
  • 1 1/2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl kardemummaa
  • 2 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1 1/2 dl mantelijauhoja

Päälle

  • n. 10 kirpeää kotimaista omenaa
  • 1 rkl sokeria
  • 2 tl kanelia

Valmistus

  • Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  • Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella kulhossa.
  • Lisää kananmunat yksitellen ja vaahdota tasaiseksi
  • Sekoita leivinjauhe, kardemumma, vehnäjauhot ja mantelijauhot toisessa kulhossa. Lisää jauhot muutamassa erässä voi-sokerivaahtoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
  • Levitä taikina noin 25 x 30 cm uunivuokaan tai uunipeltiin.
  • Pese ja kuivaa omenat. Leikkaa omenat neljään lohkoon ja poista kota, kotimaisia omenoita ei tarvitse kuoria. Lado omenaviipaleet tiiviisti taikinan päälle.
  • Ripottele sokeri ja kaneli omenalohkojen päälle.
  • Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes se saa kauniin ruskean pinnan.

Vinkki!

Voit leipoa piirakan myös pyöreään irtopohjavuokaan. Käytä tällöin 22 cm halkaisijaltaan olevaa vuokaa.

Muuntelin hiukan alkuperäistä ohjetta lisäämällä taikinaan munan ja hiukan lisää mantelijauhoja. Tästä(kin) tuli mitä mainioin omenapiirakka. Suosittelen kokeilemaan.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Recipe Rating




Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close