Aloitetaan juttu tällaisella pienellä “kevennyksellä”:
"A diet is when you watch what you eat and wish you could eat what you watch." — Hermione Gingold
Kevennys, jossa on kuitenkin totuuden siemen. Nyt ei kuitenkaan puhuta dieeteistä, vaan kevennyksestä. Ja kevennyskin on vain löyhä sana, tässä jutussa.
Läskeilystä
Muistatteko, kun kirjoitin teille läskihistoriastani? Kuinka vielä kaksi vuotta sitten tuskailin sen asian kanssa, että vaikka ikää on jo sen verran, että painon pitäisi olla vain numero, joka hetkauttaa vain vaakaa eikä minua, niin silti se käy mielessä aina silloin tällöin. Koska monet ihmiset ovat hanakkaakin hanakampia kommentoimaan toisen lihavuutta tai laihuutta, ja painoa ylipäätään, niin vähemmästäkin sitä alkaa kuvittelemaan, että itsessä on jotain vikaa. Kunnes eräänä päivän tajusin, että asia on juuri päinvastoin. Minussa ei ole mitään vikaa, vaan niissä muissa, jotka katsovat asiakseen huomautella ja vertailla.
Tällä kasvun tiellä ollaan vahvasti ja muiden kommentointi ei tuo samanlaista pahaa oloa kuin ennen. Mutta, omasta kehosta lähtevä kehoitus, sitä kannattaa sitä vastoin kuunnella. Siksi ajattelinkin kirjoittaa sanasen kevennyksestä.
Sananen kevennyksestä
Koen ehkä asiakseni puhua aiheesta senkin takia, että kirjoitan ruoasta ja jaan kanssanne reseptejä, niitä lihottaviakin sekä keveämpiä.
Olen melko herkkä reagoimaan vatsallani, vähän kaikkeen. Väärään ruokavalioon, stressiin, unettomuuteen jne. Siksi itselläni on nykyään melko tiukka ruokavalio, vaikka blogin ja ilmestyneiden kirjojen reseptimäärästä voi sitä olla vaikea uskoa.
Tunsin itseni hyvinkin vieraaksi omassa vartalossani muutama vuosi sitten ja jätin sokerin ja vehnät pois. Ja mikä taivas se olikaan omalle olotilalle. Jo se vatsan turvotus joka liiallisesta sokerin ja vehnän saannista minulle tuli, oli riittävä sysäys sille, että ajattelin uudestaan koko elintapani.
Niin kuin äitini minulle on aikoinaan sanonut, “kohtuus kaikessa”, on hyvä ohjenuora, kun puhutaan syömisestä. Joten nyt jouluruokien jälkeen, tuntui sopivalta kohdalta taas jatkaa normaalia arkea. Normaali arki ei tarkoita kevennystä siinä sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaan energian palauttamisena omaan olotilaan. Se tapahtuu itselläni ylimääräisten energian lähteiden karsimisena ja säännölliseen ruokarytmiin palaamisena. Kevennys olotilaan tapahtuu melkeinpä automaattisesti. Paino on toissijainen asia tässä omassa “kevennyksessäni”. Tosi asia on se, että en tunne itseäni energiseksi, jos lipsun hirveästi ruokavaliostani. Ruokavaliostani puhuttaessa on myös hyvä huomauttaa, että se koostuu ihan tavallisesti arkiruoasta ja herkuttelusta aina silloin tällöin.
Jollain tavoin oma keho on vain tottunut siihen säännöllisyyteen, että siitä pahasti lipsuminen saa olon vähän kurjaksi ja ei itselle mieluisaksi. Siksi näin pyhien jälkeen on ihanaa keventää olotilaansa ja päästä takaisin arjen rytmiin.
Toisen painoa voi jokainen arvostella, jos on niin pikkusieluinen, mutta kukaan muu ei voi määritellä toisen oloa. Oli paino sitten mikä tahansa, niin, kun tuntuu siltä, että on hyvä olla, vain sillä on merkitystä.
Nimenomaan! Kunpa kaikki sallisivat itsensä mennä juuri se hyvä olo edellä. 😉
Juuri näin 🙂
Oikein hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Todellakin – kohtuus on se avainsana! Vuosia sitten tuli vedettyä vichydieettejä kun piti silloisessa duunissa edustaa ja mahtua iltapukuihin. Nyt yritän löytää tasapainon siinä, että jos 5 pvää viikosta eläisin ilman sokeria ja kohtuullisilla annoskoilla ja vaikka vain lauantaisin herkuttelisin, voisiko se toimia. Kun yli nelikymppisenä keho joutuu raskauden takia koetukselle, on kyllä vaikea päästä eroon ylimääräisistä kiloista. Joku voi sanoa, että tekosyitä mutta nyt alkaa olla ymmärrystä omalle keholle ja viisauttakin miten sitä kohdella. Ruoskiminen ei auta, ei niin toisten kuin itsenikään.
Kiitos Heli <3
Dieetit on tuttuja täälläkin. Voi niitä kadotettuja, mutta myös palautettuja kiloja, niiden myötä 🙂
Tuo on kyllä totta, mutta ihan taatusti on eri asia näin nelikymppisenä olla raskaana kuin kaksikymppisenä. Itsekin sain nuorimmaisemme yli 30 vuotiaana ja ihan vissi ero oli.
Hienosti sanottu ja oivallettu, ymmärrys omalle keholle ja viisaus miten sitä kohdalla <3
JUURI NÄIN! Sinä osasit pukea sanoiksi juuri sen, mitä itsekin lähdin tavoittelemaan. Sitä hyvää oloa ja energistä minää on ollut niin ikävä. No olosuhteiden pakosta (hiton raskas viime vuosi) pääsin aloittamaan vasta nyt, mutta parempi nyt kuin ei milloinkaan ja tämä vuosihan on uusi käänne myös ikävuosissa ja arvaa haluanko näyttää tai tuntea oloni vanhaksi (60 v.) no en TOD! sillä mun aivot ei suostu siihen, haluun hullutella ja osallistua kaikkeen kivaan, mulla on niin paljon vielä tekemistä.
Tosin pieni painonpudotus (-10 kg, hah hah haaa “pieni”) on kyllä pakko saada finaaliin, muuten ei kukko laula.
Iloa ja energiaa loppuviikkoon sinulle ihanainen <3.
Kiitos, Sari <3
Mä ymmärrän, sulla oli kyllä hurjan raskas vuosi.
Ja hei, tiedätkö.. sä olet kyllä tuollainen ikinuori, baby face, jolla ei ikä kyllä näy uloskaan päin!
Mutta kyllä sillä omalla ololla on paljon sen kanssa tekemistä, miten paljon jaksaa tehdä ja hullutella.
Huomaan itse, että "sokerikoomassa" sellainen ei luonnistu 😀
Samoin sinne oikein ihanaa loppuviikkoa >3