Suloisen syötävät mansikkaraparperileivokset ovat helppoja tehdä. Ne syntyvät nopeammin mitä täytekakut ja maistuvat varmasti yhtä hyville. Käytä mielikuvitustasi ja koristele leivokset haluamallasi tavalla.
Kääretorttu ja Mansikkaraparperileivokset
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täytteeksi
Raparperihilloa
1.Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi valkeaksi vaahdoksi.
2.Lisää jauho/leivinjauheseos mukaan vaahtoon. Älä vatkaa tässä vaiheessa liikaa, vain että kaikki aineet sekoittuvat.
3.Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225 asteessa, uunin keskitasolla n.5-6 min.Vähän riippuen uunista.
4.Laita työpöydälle leivinpaperi ja ripottele pinnalle sokeria.
5.Ota kääretortunpohja ulos uunista ja käännä se sokeroidulle leivinpaperille.
6.Irrota leivinpaperi pohjasta varovasti. (voit käyttää apuna kylmään veteen kasteltua ja puristettua talouspaperia tai liinaa ja sivellä sillä pohjaa.)
7.Anna pohjan jäähtyä hetki levitä hillo pohjalle. Älä ylitäytä.
8.Kääri tiukaksi rullaksi ja kääri ympärille leivinpaperia. Ja tämän jälkeen vielä alumiinifoliota ja pyöräytä päät tiukaksi rullaksi. (näin rullatorttu säilyttää ja saa hyvän muodon)
9.Laita jääkaappiin odottamaan tarjoilua.
Mansikkaraparperileivokset
Tarvitset
Raparperikääretorttua
20% vispikermaa tai kermaa
mansikoita
1.Viipaloi kääretortusta sopivan paksuisia paloja ja aseta tarjoiluastialle.
2.Vatkaa kerma melko kovaksi vaahdoksi ja pursota tai lusikoi pohjien päälle.
3.Koristele tuoreilla mansikoilla.
Raparperihillo
10 dl raparperia paloiteltuna
¼ dl vettä
3 dl hillosokeria
1.Pese ja kuori raparperit. Paloittele ja lisää kattilaan veden kanssa.
2.Kun vesihöyryä alkaa muodostua niin lisää sokeri samalla sekoitellen.
3.Anna seoksen kiehua miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia, välillä sekoitellen.
4.Anna jäähtyä n.20- 30 min.
5.Purkita kuumennettuihin/puhdistettuihin lasipurkkeihin heti.