cropped-Ravintoterapeutti-Sari-Spara.jpg

Matkalla Dubaissa

Dubai on meille tuttu matkakohde. Olemme vuosien mittaan ehtineet sinne jo useaan otteeseen ja laskeskelimmekin, että olisikohan tämä ollut jo 20:s kertamme, kun vierailimme siellä. Olemme olleet siellä niin lomalla, että työn merkeissä. Joka kerta on matka ollut yhtä antoisa.

 

Edellisistä postauksistamme olet voinut lukea mm. eri ravintola-arvioita ynm. Niihin pääset TÄSTÄ ja TÄSTÄ.

Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa teille muutaman matkavinkin Dubaihin, joita meiltä on vuosien aikana kyselty useaan otteeseen.

Kysymyksiä ja vastauksia Dubaista ja sinne matkustamisesta

Uskaltaako Dubaihin tuoda lääkkeitä?

Olen kuullut tapauksista joissa joku on joutunut kiinni otetuksi jopa siitä, että on tuonut Buranaa mukanaan.
Lisäksi lehtijutut joissa ihmisiä on vangittu sen takia, että ovat vahingossa kuljettaneet mm. unikonsiementä kengän pohjassaan saa tietenkin kenet tahansa varpailleen.
Muistan kuinka ennen heitin matkaan mukaan mm. ehkäisypillerit ilman reseptiä ja monesti vielä ilman alkuperäispakkaustaan.
Nykyään en tahdo riskeerata ja joutua vahingossakaan ongelmiin, joten pyydän mm. ehkäisypillereille lääkäriltä englannin kielistä reseptiä ja lähden matkaan turvallisin mielin. Muutenkin jos sinulla on jotkut reseptilääkkeet, niin suosittelen tarkastamaan löytyykö se tästä listasta http://www.uaeinteract.com/travel/drug.asp
Tuolta sivuilta löytyy ohjeita ja määräyksiä, joita kannattaa noudattaa.

Lääkkeistä vielä sen verran, että mm. monia yleisiä mini- ja ehkäisypillereitä saa apteekista ilman reseptiä. Kuten monia muitakin lääkkeitä, joita ei Suomesta ilman lääkärin määräystä tai reseptiä saa.
Ihan vinkkinä tässä kohtaa, että kannattaa tsekata Dubain apteekkien valikoimat.

dubai 1

 

Mitenkä pukeutua Dubaissa?

Dubai on länsimaistunut kovaa vauhtia turistien ja maahanmuuttajien vuoksi. Katukuvassa näkyykin tänä päivänä monen moista asua.
Suosituksena on että polvet ja olkapäät ovat peitettyinä.
Pukeutumissääntöjä on kuitenkin hyvä noudattaa jo ihan hyvien tapojenkin vuoksi, mutta toki monessa hotellissa on ihan arkea kävellä huolettomana pienissä kesävaatteissa.
Ostoskeskuksissa näkyy monesti hyvinkin ”huolettomasti” pukeutuneita naisia, joilla on vesirajaa hipovia hameita tai shortseja ja vatsan paljastavia puseroita.
En siis hirveästi huolehtisi pukeutumisesta. Ja lisään vielä sen, että monesti mietitään että eikö siellä tule kuuma peittävissä asuissa?
Mm. kauppakeskuksissa on jopa hieman viileää ja siellä ainakin itse vedän mielelläni hieman peittävämpää päälle. Samoin talvikuukausina voi illat ja jopa päivät olla hieman viileitä.

dubai

 

Pärjääkö Dubaissa englannin kielellä?

Pärjää, oikein hyvin! Kaupoissa ja ravintoloissa palvellaan pääsääntöisesti englanniksi.

dubai 2

 

Dubai ja alkoholi?

Alkoholia saa useimmista hotelleista ja baareista. Maahan saapuessa ja lähtiessä myös tax freestä. Vaikka Dubai on Persianlahden yksi sallivimmista kohteista alkoholin suhteen ja yöelämää löytyy enemmän kuin yleensä muissa seudun maissa, ovat juominen ja bilettäminen rajattuja hotellien sisätiloihin pois näkyvistä. Julkisella paikalla ei sovi esiintyä humaltuneena tai nauttia alkoholia. ( lähde: wikipedia )

atlantis the palm 5

 

Dubain ravintolat?

Dubaista löytyy varmasti kaikille kaikkea. Kaikki maailman keittiöt taitavat olla edustettuna. Aina katuruoasta fine diningiin. mm. Amerikkalaiset pikaruokaketjut on hyvin edustettuna ostoskeskuksissa.
Eri hintaisia ruokapaikkoja löytyy. Ongelmana onkin vain valinnan vaikeus. Ravintoloiden ja ruokapaikkojen hygienia on hyvä ja olemme uskaltaneet syödä joka paikassa.

11

 

Dubain hanavesi?

Hanavettä emme ole juoneet, vaikka siitä sanotaankin, että sitä voi juoda. Se on valmistettu merivedestä ja ei maistu kuulemma kovin hyvältä. Hotelleissa on useasti tarjolla ilmaiseksi pullotettua vettä. Hampaiden pesuun hanavettä voi kuitenkin hyvin käyttää.

dubai 4

 

Dubain turvallisuus?

Dubai on aika turvallinen kaupunki. Osasyy on ainakin se, että alkoholia saa vain hotellista eikä kaupungilla liiku humalaisia.
Taskuvarkaita voi olla ruuhkaisilla alueilla, mutta väkivalta on kaupungin kokoon nähden hyvin harvinaista. Kaikkialla kaupunkialuella voi liikkua turvallisesti.
Vain viralisia takseja suositellaan, mutta ei vaarallisuuden takia, vaan hinnan ja siksi, että muut ovat laittomia. ( lähde: wikipedia )

Näiden vuosien aikana ei meille ole sattunut muuta eteen, kuin muutama hengenvaarallinen taksikuski. Toki heillekin voi kohteliaasti huomauttaa, että hellittää kaasujalkaa.

4

 

Dubain liikenne ja taksit ?

Takseja on paljon, mutta vapaata taksia voi olla melkoisen vaikeata löytää ruuhka-aikaan, erityisesti jos on keskellä ruuhkaista vanhaa kaupunkia. Myös ostoskeskusten taksijonot voivat olla vilkkaimpaan aikaan todella pitkiä ja jonotukseen on syytä varautua. Liikenne voi olla todella hidasta ruuhka-aikaan ja jos tiedät että sinun on oltava jossain tiettyyn aikaan ( esim. lentokentällä) niin kannattaa varata aikaa. Suurimmat tiet ovat monikaistaisia ja aikamoisia ohitusten taidonnäytteitä on vuosien aikana tullut koettua ja nähtyä. Taksikuskeja on moneen lähtöön. Roosat taksit, joissa on naiskuski tapaavat olla turvallisimpia ainakin ajotapaan nähden. Taksilla liikkuminen Dubaissa on vielä suhtellisen halpaa. Kaupungista löytyy myös metro. http://dubaimetro.eu/tickets-card

2

 

Shoppailu Dubaissa?

Niin, eihän ostoksia voi olla manitsematta kun kyse on Dubaista. Kauppoja löytyy aina kulta,- kangas- ja maustesoukeista moderneihin ostoskeskuksiin. High end liikkeistä aina kojumyymälöihin. Kaikille löytyy tässäkin kategoriassa jotain. Dubain hinnat ovat nousseet muutaman viime vuoden aikana kovastikin ja nykyään kauppojen hinnat ovatkin aika lähellä Suomen hintoja.

Tässä alla muutama lempiliikkeeni Dubaissa.

Lempiostoskeskukset:

The Dubai Mall
Mall of the Emirates
Lempiliikkeitäni:
Forever21
Sephora
Miss Selfridge
Topshop
New Look
Bath & Bodyworks
Virgin Megastore
Hamleys
Carrefour
Book World by Kinokuniya

Lisää!

Lisää Dubain tapahtumia voi seurata täältä
Time out Dubai

Gulf News

7Days

Dubaissa tapahtuu!

25.2 – 12.3.2016 Dubai Food Festival

1.1 – 1.2.2016 Dubai Shopping Festival

 

 

Jos teille tulee mieleen muita kysymyksiä, esim. Dubain hotelleista, ravintoloista jne. niin laittakaa kysymyksiä tulemaan, niin yritän parhaani mukaan vastata!

dubai 8

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Join the Conversation

  1. Andalusiana/ Andalusian auring says:

    miten ihmeessä te olette jo noin monta kertaa siellä ehtineen kääntymään? Ihania kuvia – ehkä joku päivä pääsen korkkaamaan maan itsekin!

    1. Ollaan käyty niin loma, että työmatkoilla siellä 🙂 Mies on matkustellut sinne jo vuodesta -92, silloin kun Dubai oli vain ” pieni kalastajakaupunki ” 🙂

  2. Peggy says:

    Kaunista ja tuli monta yllättävää tietoa paikasta. Itse emme ole koskaan vielä Dubaissa olleet, mutta useasti ihailleet kuvista.

    1. Eikö olekin! Kokemisen arvoinen paikka, ehdottomasti ????

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close