The bigger the better
Kaikki ovat varmaan kuulleet Dubaista ja sitä kuvailemaan sopii näin lyhyesti sanonta; the bigger the better. Tämänkertainen arvostelukohteemme sijaitsee Palm Jumeirah saarella, tarkemmin sanottuna palmun muotoon rakennetulla saarella.
Olemme vuosien aikana matkustaneet Dubaihin jo monesti. Olemme nähneet melkeinpä alusta asti kaupungin kasvun. Joka kerta kun olemme sinne palanneet on siellä aina jotain uutta odottamassa. Jotain uutta, jotain parempaa, jotain vielä isompaa. Tämä pätee myös hotelleihin. Dubai on kasvanut melko nopeasti yli 2 miljoonan asukkaan metropoliksi .
Vallitseva muslimilaki tekee osaltaan sen että kaupunki on hurjasta kasvustaan huolimatta pysynyt suhteellisen turvallisena paikkana oleskella ja asua.
Näihin vuosiin mahtuu monta erilaista hotellikokemusta Dubaista. Joskus pitempiä aikoja ollessamme olemme asuneet myös ”asunnoissa”. Tämänkertainen kohteemme on monen suomalaisenkin löytämä hotelli :
Atlantis The Palm
Kun saavut perille Hotellille, on sinua vastaanottamassa joka kerta muutama käsipari. Täällä emme ole vielä kertaakaan törmänneet siihen ”ongelmaan”, ettei sinua otettaisi hyvin vastaan, nousitpa sitten Bentleystäsi tai Dubai Taxin vanhasta Toyotan romusta.
Olemme olleet/valinneet Atlantis The Palmin, Imperial Club paketin, nyt kolme kertaa ollessamme täällä. Saat heti alussa saavuttaessasi nopean sisään kirjautumisen ilman jonoja tai muuta sähläystä.
Imperial Club tarjoaa pakettiin kuuluvan aamiaisen, paikan voit valita itse, tällä hetkellä mahdollisuus aamiaiseen hotellin ravintoloista on seuraavissa; Saffron, Rostang, Kaleidoscope ,Imperial Club Lounge ja huonepalveluaamiainen. Lapsille on tarjolla kids club, jonne Imperial clubin vieraat saavat viedä lapsensa päivittäin, kl. 10-18.00 asti.

Käytössäsi on koko päivän myös Clubin loungen palvelut ja siellä on tarjolla koko päivän pientä purtavaa, juotavaa jne. Iltapäivällä kl.15.00-17.00 on tarjolla (ihana) iltapäivä tee ja siihen kuuluvat lisukkeet. Vasta leivotut sconesit ja clotted cream hilloineen saisivat ainakin meidät sinne joka päivä. Tarjolla on aina upeita pieniä leivonnaisia samoin pieniä kurkku-, tonnikala-, ja juustoleipiä.

Illalla kl.18-20.00 on vuorossa pre-dinner coctailit ja canapèt. Sen jälkeen vatsa täynnä päivän herkkuja onkin kiva jatkaa samoilla linjoilla ja mennä syömään johonkin hotellin lukuisista ravintoloista.

Kerromme toiste lisää muistakin hotellin ravintoloista, mutta meidän suosikkejamme näin lapsiperheenä ovat, Rostang, Levantine ja Seafire steakhouse.
Toki sieltä löytyy ravintoloita joka lähtöön ja maulle.
Hotellilla on kaksi suurta uima-allasaluetta. Toinen hieman rauhallisempi (Royal Pool) ja toinen enemmän lapsiperheille suunnatumpi (Zero Entry Pool). Molemmat ovat auki aina aamu 8.30- auringonlaskuun. Jos uima-altaalle sitten raaskii jäädä, kun hotellin yhteydessä oleva Aquaventure vesipuisto on käytettävissäsi. Vesipuisto on todella siisti. Alue on kauniisti tehty ja siellä on kauniita kukka-ja palmuistutuksia siellä täällä.
Miinusta vesipuisto saa pitkistä kävelymatkoista. Jonot täällä yltävät ainakin lähemmäs keskipäivää todella pitkiksi, joten jos tahdot rauhassa päästä vesiliukuihin kannattaa paikalle tulle heti vesipuiston aukeamisen aikaan. Aurinkotuolit menevät myös tosi nopeasti.
Illalla, kun hälinä hotellilla on hieman rauhoittunut, on puutarhaan ja rannalle kiva mennä kävelemään ja ihailemaan taustalla piirtyvää Dubain siluettia, joka täältä palmulta katsottuna on mahtava. Seuraavana iltana voi mennä vaikka Lost Chambersiin katselemaan eri mereneläviä.
Kaiken kaikkiaan hotelli on mukava ja siisti.

Jos ongelmia tulee minkä tahansa asian kanssa on ystävällinen henkilökunta valmis auttamaan. Meille sattui tällä kertaa todella äänekkäät naapurit, joiden takia emme yhtenä yönä nukkuneet, joten loppuloman ajaksi meidät siirrettiin mukavaan sviittiin ja saimme vielä ilmaisen illallisen.
Yhteenvetona suosittelen hotellia lapsiperheille ja vaikka imperial club paketti on hieman kalliimpi kuin muut huone hinnat, voimme me suositella sitä lämpimästi, varsinkin jos aiotte oleskella enemmän hotellilla/hotellin läheisyydessä, jotta saatte kaiken irti imperial clubista. Tekemistä riittää varmasti aamusta iltaan. Hotellilta löytyy ShuiQi spa & fitness center, jossa erilaisia hoitoja, hierontoja ja kampaamo. Kuntosalilla kävimme ahkerasti ja sinne kannattaakin mennä treenaamaan, monipuolisesti laitteita jne., apua saa tarvittaessa paikan personal trainereiltä, jos sitä tarvitset.
Jos etsit rauhallista ja hiljaista hotellia, niin tämä ei mielestämme ole silloin sinulle. Hotellilla pyörii paljon (ei asukkaita) turisteja, jotka ovat tulleet paikalle ottamaan kuvia etc. Varaudu siihen että kaikki on melko kallista hotellilla. Ja kaupunkiin on noin 30 minuutin ajomatka.
Kannattaa käydä katsomassa hotellin omilta sivuilta, mitä kaikkea hotellilta löytyy. http://www.atlantisthepalm.com/
Ei olis kannattanu lukea…. Tuli kauhee nälkä ja matkakuume.
🙂 Se oli tarkoitus 😀