80/20 Ruokavaliotyökirja
80/20 Ruokavaliotyökirja on Mia Karlssonin ja Marika Venäläisen uutukaiskirja, opas tasapainoiseen ja pysyvään ruokavalioon. Näin vuoden alussa on monella taas aika katsastaa ruokailutottumuksensa. Erilaisia dieettejä on …
80/20 Ruokavaliotyökirja on Mia Karlssonin ja Marika Venäläisen uutukaiskirja, opas tasapainoiseen ja pysyvään ruokavalioon. Näin vuoden alussa on monella taas aika katsastaa ruokailutottumuksensa. Erilaisia dieettejä on …
5:2-dieetin kehittäjä,lääkäri Michael Mosley esittelee uutuuskirjassaan menetelmän, jonka hän lupaa saavan verensokerin kuriin ja karistavan peräti 14 kiloa kahdeksassa viikossa. Samassa ajassa on hänen mukaansa …
Ajattelin kertoa teille, mitä kaikkea vuosi on pitänyt sisällään näiden kaikkien vuoteen mahtuneiden reseptien lisäksi. Täällä sivuillamme on ahkerasti päivitetty sivuja ja reseptejä, sillä keväällä …
via GIPHY Lähden tästä puuhastelemaan keittiöön ja oikeastaan vain lämmittämään laatikot. Kaikki muu onkin jo melkein valmista. Nähdään taas joulun jälkeen, Sari
Pullahiiri-blogistakin tuttu Taru Vihavainen on tehnyt sen. Hän on koonnut kirjan josta löytyy herkullisia reseptejä ja ideoita, joilla on mukava muistuttaa ystävää. Olipa tarkoituksena suunnitella …
Nyt se on ilmestynyt, nimittäin Viiniopas 2017. Viinioppaista ja Ilta-Sanomien lauantain viinisivusta tuttu, Pekka Suorsa on koonnut kirjaan arvioin ja kuvin, mikä viini on hintansa …
Vuonna 2014 ilmestyi ihanaakin ihanempi Joulukirja, Hyvää Joulua. Kirjoitin silloin jo teille kirjasta tällä tavoin: Se tunne mahanpohjassa, kun pienenä tyttönä avasin aamulla silmäni ja …
Nyt sitä saa, nimittäin meidän Superherkut-kirjaa. Mielessämme on jo jonkun aikaa ollut koota kirja vastaiskuna kaikelle liian jäykälle ja jopa ehkä liiallisuuksiin menneille -ton-dieeteille. …
Marraskuun herkuttelut jatkuvat, sillä luvassa on taas nautinnollinen ruokaviikko. Lämmittävät pataruoat pitävät mielen iloisena ja vatsat pinkeinä. Lisää kuivakakureseptejä onkin taas vuorossa. Nyt paistetaan …
Taas on yksi viikko takanapäin ja aika toivottaa tervetulleeksi uusi ruokaviikko. Upeat lumiset pakkaspäivät ovat ihastuttaneet meitä täällä rannikolla. Vihdoin lumi suvaitsi sataa myös tänne. …