Sara Askin ja Lisa Bjärbon, Lisää kasvisruokaa koko perheelle -kirja tarjoaa kekseliäitä kasvisruokareseptejä, jotka maistuvat niin lapsille kuin aikuisillekin. Sara Askin ja Lisa Bjärbon reseptien avulla onnistuvat sekä pikaiset kaaospäivien ateriat että yhteisten hetkien hitaammat herkut.
Uskomattoman herkullisen ja kauniita annoksia tarjoileva kirja on kuin tehty kiireiseen arkeen, kun ajatukset pyörivät ympyrää ja se tuttu kysymys pääsee huulilta: -Mitä tänään syödään?
Kasvisruokia ei voi mielestäni koskaan olla liikaa ja olen iloinen, että joku on ajatellut asian puolestani niinä päivinä, kun tuijotan jääkaappiin ja en saa päähäni mitään järkevää tai uutta.
Niinä päivinä, voin hyvin kuvitella ottavani esille tämän kasvisruokia pullollaan oleva kirjan ja selailevani vastuksen sieltä. Kirjasta löytyy helposti lähestyttäviä ja koko perheelle maistuvia reseptejä. Mustapapuburritot, Intialainen peruna-kukkakaalipata, pasta verde, gnocchigratiini ja Libanonilaiset wrapit ovat vain murto-osa kirjan vedet suuhun herauttavista resepteistä.
Ensimmäiseksi testattavaksi reseptiksi kirjasta valikoitui Linssikeitto. Ja tokihan minullakin on ne omat hyvät linssikeitto-ohjeet, mutta tässä kyseisessä reseptissä huomioni kiinnittyi ainesosaluettelossa olevaan sahramiin.
Ajattelin, että sahramilla, jos millä saa luksusta arkeen,ja ryhdyin kokkailemaan. Reseptin kaikki aineksetkin sattuivat löytymään kaapista, sillä linssejä ja tomaattimurskaa on aina saatavilla. Nyt kun kesäkurpitsatkin alkavat olla sesongissa, on niitäkin tullut ostettua ja käytettyä ahkerasti.
Keitto oli oikein onnistunut ja mielestäni sahrami toi kivan uuden säväyksen keittoon. Lapset eivät olleet ihan samaa mieltä, mutta lusikoivat kun lusikoivat keiton suihinsa.
Klikkaa tästä Lisää kasvisruokaa koko perheelle- kirjan ohjeella linssikeittoa.
Meillä lapset ovat hyvin jo tottuneita kasvisruokapäiviin. Tosin niitä ei tarvitse erikseen suunnitellakaan, vaan menemme syömme aika pitkälti sesonkiajattelun mukaisesti. Nyt kun kotimaisetkin kasvikset alkavat olla sesongissa, olemme herkutelleet niillä, niin paljon kuin mahdollista. Ja pianhan myös omalta kasvimaaltakin saa satoa pitkälle syksyyn.
Vaikka kirja on kasvisruokakirja, on se mielestäni kelpo teos kenelle tahansa. Niin kasvis, että sekasyöjille. Lisäksi kirjan puolet resepteistä on vegaanisia – eli niissä ei käytetä mitään eläinperäisiä tuotteita. Ne kirjan resepteistä on merkitty vegaaneille-merkinnällä.
Kirjan värikkäät ja houkuttelevat kuvat innostavat kokkailemaan ja uskon, että tästä kirjasta saamme vielä paljon iloa ja herkullisia aterioita.
Lisää kasvisruokaa koko perheelle
Kirjan kuvaus:
Tuhannen kulhon sushi, perunavohvelit, halloumistroganov, belugatacot ja mantelihampurilaiset. Sara Askin ja Lisa Bjärbon toinen ruokakirja Lisää kasvisruokaa koko perheelle tarjoilee kekseliäitä reseptejä, jotka houkuttelevat niin aikuiset kuin lapsetkin testailemaan uusia makuja.
Kirjan yli 70 reseptiä on jaoteltu sen mukaan, miten kauan ruoanlaitto kulloinkin kestää: pahimpana kaaospäivänä se saa viedä korkeintaan parikymmentä minuuttia, viikonloppuna vähän enemmän. Mukana on myös takuuvarmoja herkkuja brunssille, piknikille, grilli-iltaan ja joulupöytään.
Tekijät vinkkaavat, mitä tulee ottaa huomioon kasvisateriaa koostaessa, mitä ruokakaapissa kannattaa aina olla ja miten pelastaa parhaimmat päivänsä nähneet kasvikset. Lähes puolet kirjan resepteistä on vegaanisia tai niistä saa helposti tuunattua sellaisia.
Alkuteos Mera vego – mat för hela familjen
Suomennos Rita Oksanen
Gummerus 2017
Kirja saatu arvostelukappaleena