Currynmakuinen tonnikalavuoka
Sain käsiini todellisen keittiön pikkujättiläisen. Kyseessä on Hellapoliisin Kodin suuri keittokirja.
Sain käsiini todellisen keittiön pikkujättiläisen. Kyseessä on Hellapoliisin Kodin suuri keittokirja.
Tämä piirakka maistuu melkein koska vaan. Seuraksi sopii hyvin raikas salaatti. Olen tehnyt tätä joskus isommallekin joukolle ja silloin tuplannut ainesten määrät ja käyttänyt keskikokoista …
Meillä syntyi vuonna -03 kaksi lasta, joista ensimmäinen tammikuussa ja toinen joulukuussa. Molemmat käyvät samaa luokkaa ja molemmilla on samat harrastukset, tarkoittaen yhteisiä kavereita. Joten …
Tässä on helppo ja maistuva arkiruoka. Valmistin lapsille ja miehelle pastaa seuraksi ja itselleni ja pikkuiselle kukkakaalia. Maistui molemmilla lisukkeilla. ( Pahoittelen kuvan laatua, mutta …
Joulun jälkeen kaipaa taas ”tavallista” ruokaa. Ja mikäpä maistuisi paremmin, kuin pannupizza? Suomalaisten suosikkiruokalistalla keikkuva pizza, saa ihanan rapean pohjan tällä Jenni Häyrisen Katukeittiö, Parempaa …
Taas on se aika vuodesta, kun reissujalkaa vipattaa, mutta aika ei yksinkertaisesti riitä lomailuun. Yleensä reissumme on tähän vuoden aikaan suuntautunut Dubaihin. Monet projektit kun …
Tämä on herkullista ja nopeaa arjen tai miksei juhlienkin tarjottavaa. Murea ja maukas “purkkiankka” eli ankankoivet on ykkösherkkua. Viime vuonna tarjosin uuden vuoden illallisella kaiken suoraan “purkista”, katso …
Lämmittävä ja maukas makkarapata maistuu näin syksyn tullen. Käytä padassa mielellään jotain mausteista tuoremakkaraa. Olen testannut reseptin sekä Lakeuden tuoremakkaralla (punaviini) että Harjun makkaratehtaan savuisella mustapippurimakkaralla. …
”Oletko käynyt Lidlissä?”, kysymys on kuulunut yllättävän monesta suusta viime aikoina. Me asumme hieman kauempana kaikista kaupungeista joista Lidl löytyy, joten kauhean usein emme sinne …