Omenaleivokset
Kaiken lisäksi että omenaleivokset syntyvät nopeasti, ovat ne niin hyviä, että niiden takia voi melkein varta vasten ostaakin torttutaikinalevyjä.
Kaiken lisäksi että omenaleivokset syntyvät nopeasti, ovat ne niin hyviä, että niiden takia voi melkein varta vasten ostaakin torttutaikinalevyjä.
Siskon tyttö oli meillä pari päivää sitten kylässä ja ehdotin lapsille leivontatuokiota. Otimme esille Sini Visan alias, Kinuskikissan, Helpot suosikit kirjan ja aloimme selata. Huomio …
Nyt on aika miettiä tulevaa vuotta. Joka toinen on taas aloittamassa dieettiä tai muuten vaan keventämässä. Tiedän, minunkin pitäisi. Olen tasaiseen tahtiin lihonut viimeisen vuoden …
Tein tämän kakun viime joulun alla poikani syntymäpäiville. Sitten onnistuin jotenkin kadottamaan reseptin. Resepti syntyi samalla kun valmistin kakkua, joten en enää muistanut mitä kaikkea …
Tähän aikaan vuodesta hääritään keittiössä varmasti normaalia enemmän. Jo pikku tyttönä olin mummun keittiöapulaisena. Varsinkin aina joulun alla. Silloin mummu paistoi valmiiksi ässät, kermatortut, rusinakakkua …
Niin se aika riensi ja eilen saimme sitten viettää blogin 2- vuotispäivää. Mistä kaikki oikeastaan alkoi silloin kaksi vuotta sitten? Ruoanlaitto ja leivonta ovat kiinnostaneet …
Hiukan tahmeat, mutta samalla rapeat brownie keksit täytetään vaniljajäätelöllä ja syntisen suolaisella kinuskikastikkeella. Brownie keksit säilyvät ( jääkaapissa) eikä niitä tarvitse täyttää heti, joten täytä …
Nyt jaan kanssanne sellaisen reseptin joka osui ja upposi ainakin minuun! Mutta ennen sitä kerron teille mistä sain inspiraation reseptiin. Sain Mari Moilasen, Sitä Parempi Soppa …
Löysin vanhan reseptin jonka meinasin postata teille viime joulun alla. Vielä ei ole joulu lähelläkään, mutta se ei ole syy miksen tätä reseptiä voisi jakaa …
Meillä ei kukaan halunnut sitä perinteistä ananas keikauskakkua, kun ehdotin jos leipoisin keikauskakun. Muuta kakkuun laitettavaa ei ananaksen lisäksi talosta sitten löytynyt kuin banaania, joten banaania käytimme. …