Kinder munat ovat aina olleet ne himotuimmat pääsiäisen suklaamunat. Maitosuklaa ja sisältä löytyvä valkosuklaa on lyömätön yhdistelmä niin Kinder munissa, että myös näissä Kinderpaloissa. Nämä leivokset sopivat kahvi- ja juhlapöytään vuoden ympäri, mutta nyt teen niitä pääsiäiseksi. Sillä aikaa kun lapset kiertelevät kylällä virpoen, voimme me aikuiset keittää rauhassa kahvit ja nauttia Kinderpalat. Ehkäpä niistä liikenee muutama tarjottavaksi kierteleville pikku pääsiäisnoidille.

 

Kinderpalat

Pohja

3 dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl kiehuvaa vettä
150 g sulatettua voita
2 munaa

 

Voikreemi

150 g voita
5 dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria
2 keltuaista

Päälle

200 g Marabou maitosuklaata, sulatettuna
n.60 g valkosuklaata, sulatettuna

 

1.Aseta uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Laita kattilaan vesi ja voi. Sulata ja anna jäähtyä hieman. Lisää voi-vesi kuiviin aineisiin ja sekoita. Lisää munat joukkoon ja sekoita kunnes taikina on sileää ja tasaista. Kaada ja levitä tasaisesti leivinpaperoituun uunivuokaan joka on kooltaan n.25x35cm. Paista n.25-30 minuuttia. Anna jäähtyä kokonaan ennen kreemin valmistusta.

2.Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri yhteen. Lisää tomusokeria vähän kerrallaan. Lisää nyt keltuaiset yksi kerrallaan ja sekoita kreemiä hetken. Levitä kreemi pohjan päälle tasaisesti ja laita pohja pakkaseen siksi aikaa, kun valmistelet kuorrutteen. ( Näin on helpompi saada suklaa siististi levitettyä kreemin päälle)

3.Sulata suklaa esim. mikrossa, aina välillä sekoitellen. Ota pohja pakastimesta ja kaada puolet suklaasta toiselle puolelle pohjaa ja levitä suklaa ensin toiselle puolelle ja tee sama toiselle puolelle. Jos kaadat kerralla kaiken suklaan päälle, voi suklaa jämähtää kylmän kreemin pinnalle. Laita taas hetkeksi pakastimeen, sillä aikaa kun sulatat valkosuklaan.

4.Sulata valkosuklaa ja laita pursotuspussiin, jossa pieni reikä. Pursota vinoja ”viivoja” kakun pinnalle. Laita jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

sweetfoodomine

Meille tuli vieraita kun olin leiponut näitä Kinderpaloja ja ne menivät hyvin kaupaksi. Ohjetta kyseltiin heti ja mietittiin, että tässä on mokkaruutujen uusi korvaaja kahvipöydässä.

 

sweetfoodomine

 

 

 

Löysin idean näihin Kinderpaloihin   www.taikakakut.blogspot.fi jossa ne kulkevat nimellä Kinder-Piirakka / Suklaa-Piirakka.  Kannattaa katsoa sekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Join the Conversation

  1. Ai että tuli ihanan makeita herkkuja! Mun koristelusta tuli aika ”sähäkkä”, vaikka yritin kyllä saada kauniita ohuita valkosuklaaraitoja :). Kiitos kivasta reseptistä!

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Ole hyvä! Kiva kuulla, että kokeilit leipoa näitä. Haha, sähäkkä kuulostaa hyvältä 🙂

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close