cropped-Ravintoterapeutti-Sari-Spara.jpg

Runeberginkakku

Kaikki kunnia perinteisille Runebergintortuille, mutta joskus on vain kokeiltava uutta. Runebergin päivää vietetään 5.2 eli ensi sunnuntaina. Tarkoituksena on silloin leipoa Runebergin leivosten sijaan tämä kakku. Tämä on laiskalle emännälle täydellinen. Ei pienten vuoksien rasvausta vaan valmistetaan suurpiirteisesti leivokset isoon kakku vuokaan. Makukaan ei kärsi, päinvastoin. Kakku on oikein mehukas.

 

Runeberginkakku

8 annosta

Runebergintorttujen lisäksi olen valmistanut Runeberginleivoksia. Niiden reseptin löydät tästä.

Eräänä Runeberginpäivänä päätin kokeilla leipoa tavalliset tortut kakun muotoon.
Kakku valmistuu tällä perinteisellä reseptillä, jonka saa tästä klikkaamalla.
Pienten vuokien sijaan, kaada taikina sopivaan, voideltuun ja korppujauhotettuun ( n. 20 cm halkaisijaltaan ) olevaan irtopohjavuokaan.
Paista kakkua 200 asteisessa uunissa keskitasossa, kunnes tikulla kokeiltaessa taikinaa ei enää tartu tikkuun. Paista ensin 20 -30 minuuttia ja tarkista tämän jälkeen kypsyys. Minulla kesti n. 40 minuuttia kunnes kakku oli kypsä.
Anna kakun jäähtyä hetki vuoassa ennen kuin kumoat sen ritilälle jäähtymään. Kostuta kakku halutessasi alla olevalla ohjeella.

Kostutus

2 rkl kuumaa vettä
1 rkl sokeria
2 rkl punssia tai mantelilikööriä

1.Sekoita kuumaan veteen sokeri. Lisää liköri ja sekoita. Kostuta kakku valelemalla kostutuslientä kakun pintaan. Anna maustua muutaman tunnin ennen koristelua.

 

Kuorruta ja koristele niin kuin tavalliset Runebergintortut.

 

Runeberginkakku-2

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close