Nyt on aika alkaa suunnittelemaan kuun lopussa vietettävää Halloween-juhlaa.
Järjestin kyselyn Sweet Food O`Mine Instagram tilillä ja kysyin, että kuinka moni viettää Halloweenia. 287 vastausta jakautui sillä tavoin, että suurin osa kertoi viettävänsä kyseistä juhlaa. Ajattelin, että Halloween leivonnaisille on siis tilaa ja kysyntää. Ja niille jotka juhlasta eivät innostu, on tämän päiväinen resepti oikein mainio herkku ilman noita karmeisevia koristeita.
Karmaisevat kuppikakut kuuluvat halloweenina tarjoiltaviin herkkuihin. Näiden kuppikakkujen ja vaniljaisen voikreemikuorrutteen yhdistelmä taipuu vaikka minkämoisiksi kuppikakuiksi, erilaisin koristein ja päällisin. Eikä välttämättä pelkästään Halloweeniksi vaan myös lastenkutsuille, synttäreille ja muihin herkutteluihin.
Aikaakaan näiden valmistuksessa ei mene.
Hyytävän hauskat halloween kuppikakut.
Halloween-kuppikakut
Perusmuffinsit
8 suurta muffinsia tai noin 12-16 keskikokoista
Tarvitset
3 dl vehnäjauhoja
1 ¾ dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
100 g voita sulatettuna
1 muna
¾ dl maitoa
Valmistus
1. Aseta uuni kuumenemaa 200 asteeseen.
2. Sekoita yhteen kaikki kuivat ainekset.
3. Sekoita yhteen voi, muna ja maito.
4. Sekoita nyt kaikki ainekset yhteen kunnes taikina on tasaista.
5. Aseta paperiset suuret muffinsivuoat muffinsipellin koloihin. Täytä muffinsivuoat tasaisesti noin 3/4 osaa täyteen.
6. Paista muffinseja uunin keskitasossa n. 20-25 minuuttia.
Nosta muffinsit jäähtymään ritilälle ja anna niiden jäähtyä kokonaan ennen koristelua.
Tämä vaniljainen voikreemi on unelman pehmeä kuorrute muffinseille. Sen salaisuus piilee huolellisessa vatkaamisessa.
Vaniljainen voikreemikuorrutus
n. 12-16 keskikokoiselle muffinsille
Tarvitset
180 g kylmää voita
6 dl tomusokeria
1 tl vaniljauutetta
1 rkl kermaa
Valmistus
1.Jaa tomusokeri kolmeen osaan.
2. Kuutioi voi pieniksi kuutioiksi. Vatkaa voi sähkövatkaimella tai yleiskoneessa vaaleaksi seokseksi. Noin 5-7 minuuttia.
3.Lisää ensimmäinen osa tomusokerista ja vatkaa kunnes seos on tasaista. Lisää vaniljauute ja sekoita sekin joukkoon.
4.Lisää toinen osa tomusokerista ja vatkaa vielä noin 3 minuuttia.
5.Lisää viimeiset tomusokerit ja kerma ja jatka vatkaamista vielä noin 5 minuuttia.
Vinkki!
Jos haluat värjätä kuorrutuksen, niin lisää haluamasi elintarvikeväri kohdassa 5.
Levitä kuorrute muffinseille joko lusikan avulla tai pursottamalla. Käytä erilaisia kuppikakkujen koristeita jotka sopivat halloween teemaan.
Esimerkiksi syötäviä silmiä, verenpunaista elintarvikegeeliä, strösseleitä tai sokerikoristeita kuten tässä olevat sokerikoriste veitset.
Resepti on aiemmin ilmestynyt Mestarikokki- Lasten keittokirjassa
Mestarikokki Lasten keittokirjan kuvaus
Päästä lapset keittiöön ja tehkää yhdessä hyvää syötävää! Ruoanlaiton ei tarvitse olla, eikä se saakaan olla liian vaikeaa. Nuorempi kokki tarvitsee onnistumisen iloa. Kirjan ohjeilla onnistuttekin varmasti yhdessä. Kirjaan on koottu niin nuorten että vanhempienkin lempiruokia, jälkiruokia ja leivonnaisia. Lisäksi löydät kattavan osion lapsiperheiden suosikeista, lastenjuhlien leivonnaisista. Mikään mestarileipuri tai kondiittori ei tarvitse olla järjestääkseen lastenjuhliin hyvää syötävää. Kirjan herkut osaa kaikki valmistaa ja mikä tärkeintä, ne maistuvat myös lapsille. Värikkäät ja maistuvat ruoat ja leivonnaiset saavat pikkuväen ihastumaan. Kirja on täydellinen lahja pienten lasten vanhemmille sekä tietysti tuleville vanhemmille. Kirjan ohjein kokkaatte ja syötte yhdessä.
Nää on niin hauskoja <3 Onneks Halloween tulee pian! 🙂
Kiitos, niin minustakin 🙂