Korkeasaari oli käyntilistallamme, kun suuntasimme Helsinkiin parin päivän yhdistetylle loma-ja työmatkalle. Voin samalla ilmoittaa, että Kellohallilta löytyy maahantuomaamme Caliente chilijuomaa, jota kannattaa käydä maistelemassa, jos poikkeatte siellä suunnalla.
Mutta nyt siis Korkeasaareen.
Päivä oli upean aurinkoinen ja lämmin kun suuntasimme nokkamme aamulla kohti Kauppatoria. Eläintarhaan pääsee ympäri vuoden Mustikkamaan sillan kautta ja kesäisin vesitse siis Kauppatorilta tai Hakaniemestä.
Ostimme liput netistä ja säästyimme näin jonotukselta portilla. Lippujen hinnatkaan eivät päätä huimanneet, sillä kimppalippu jonka meille ostimme oli 36€. Perheen nuorimmainen pääsi sisään ilmaiseksi.
Korkeasaari teki heti lähtemättömän vaikutuksen ja uskon, että menemme sinne varmasti vielä uudelleenkin. Ehkäpä tällä kertaa omat eväät mukana ja jäämme koko päiväksi.
Tässä alla hieman faktaa Korkeasaaresta.
Korkeasaari
Korkeasaari on Helsingin edustalla sijaitseva saari ja samalla myös saarella ylläpidetyn eläintarhan nimi. Vuonna 1889 perustettu eläintarha on yksi maailman vanhimmista. Se on Helsingin suosituimpia nähtävyyksiä. Eläinlajeja Korkeasaaressa on noin 130 ja kasvilajeja yli tuhat.
Korkeasaaren historiaa
Korkeasaari oli jo kauan ennen eläintarhan perustamista helsinkiläisten virkistyskäytössä. Juhana-herttua oli luovuttanut saaren kaupunkilaisten käyttöön erityisoikeuskirjalla 3. elokuuta 1569 useiden muiden saarten joukossa. Helsinkiläiset käyttivät saarta aluksi lähinnä kalastuspaikkana ja laidunmaana. 1800-luvun alussa saari oli kaupungin puutavaran varastopaikka.
Krimin sodan aikana Korkeasaari joutui sotilasviranomaisten valvontaan. Pitkällisen, muun muassa lehdistössä käydyn polemiikin jälkeen saari vapautui sotilaskäytöstä Helsingin kaupungille 1864. Saarelle järjestettiin pian säännöllinen höyrylaivaliikenne, rakennettiin ravintola, tanssilava, keilarata ja keittokatoksia. Saaresta tuli suosittu retkeilykohde.
Kun Korkeasaari vuokrattiin 1. toukokuuta 1883 kymmenen vuoden sopimuksella Helsingin Anniskeluyhtiölle, yhtiö aloitti heti saaren kunnostustyöt. Saarelle suunniteltiin tieverkosto ja istutukset kaupunginpuutarhuri L. A. Jernströmin johdolla. Arkkitehti Theodor Höijerin suunnittelema koristeellinen huvilatyylinen kesäravintola valmistui 1884. Seuraavina vuosina valmistuivat laivamatkustajien odotushuone, paviljonki, pesutupa ja puutarhurin asunto.
Luonnon -ja eläinsuojelua
Korkeasaari pyrkii muiden eläintarhojen kanssa parantamaan eläinten hyvinvointia ja turvaamaan luonnon monimuotoisuutta. Eläintarhat pyrkivät turvaamaan luonnossa esiintyvien uhanalaisten eläinten sijoittamista tarhoihin, jossa ne voidaan saada lisääntymään.
(Lähde wikipedia )
Korkeasaaren eläimet
Korkeasaari on kuin maailma pienoiskoossa. Korkeasaaressa voi tutustua yli 130:een kiinnostavaan eläinlajiin.
125 vuodessa eläintarha on muuttunut niin maisemaltaan kuin toiminnaltaankin. Käsitykset siitä miten eläimiä hoidetaan, millaisia tiloja ja virikkeitä ne tarvitsevat samoin kuin yleisön suhtautuminen eläimiin on kokonaan erilaista kuin eläintarhan perustamisen aikoihin tai vaikka vain 50 vuotta sitten. Koko Euroopassa eläintilojen rakentamista säätelevät eläinten hyvinvointiin tähtäävät määräykset. Korkeasaaressa tavoitteena on myös säilyttää eläinten käyttäytyminen mahdollisimman luonnollisena, joten eläimiä ei kesytetä eikä pentuja hoideta pulloruokinnalla.
( Lähde: http://www.korkeasaari.fi/elaintarha/historia/ )
Korkeasaari on yksi meidän lempipaikoista. Piknik kauniissa luonnossa ja eläinten ympäröimänä vie meidän perheen retkelle joka vuosi. Kauniin tunnelmalliset kuvat <3
Kiitos Peggy! Ihastuin kyllä paikkaan, ihana luonto ja ympäristö.