Aikamatka menneisyyteen: Yli 10 vuotta kestänyt matka ruoan maailmassa

Syksyllä 2012 lokakuussa julkaisin ensimmäisen blogipostaukseni, joka käsitteli herkullisia ranskalaisia marengkejä. En olisi tuolloin voinut kuvitella, mitä kaikkea tulevaisuus toisi tullessaan. Tänään haluan jakaa kanssanne aikamatkan menneisyyteen, kurkistuksen vuosien varrella tapahtuneisiin muutoksiin ja saavutuksiin ruoan maailmassa.

Aikamatka menneisyyteen: Yli 10 vuotta kestänyt matka ruoan maailmassa

Työni ruoanlaiton parissa vei minut nopeasti uusiin ja jännittäviin haasteisiin. Vain hetki myöhemmin sain kustantamolta yhteydenoton, joka johti ensimmäisen oman keittokirjani tekemiseen. Innostukseni vei minut niin mukanaan, että päätin luoda niin kattavan teoksen, joka lopulta jaettiin kahteen eri kirjaan. Samoihin aikoihin odotin myös perheemme nuorimman jäsenen syntymää ja aloin pikku hiljaa tehdä töitä myös ruoka-alan parissa.

Vuosien varrella työni on laajentunut ja olen saanut kasvattaa osaamistani matkan varrella. Olen ollut onnekas päästessäni työskentelemään monien suomalaisten ja ulkomaisten elintarvike- ja juoma-alan yritysten kanssa. Kirjojakin on kertynyt jo reilusti yli 20 julkaistua kappaletta. Matkan varrella olen myös opiskellut sommelieriksi, mixologiksi ja suorittanut baarialan koulutuksia. Sosiaalisen median opintojen myötä olen oppinut hyödyntämään eri kanavia entistä paremmin.

Tämän vuoden aikana olen ehtinyt kirjoittaa useita uusia kirjoja ensi vuodelle, suorittanut foundational ketogenic nutrition training -ohjelman ja aloittanut ravintoterapeutin opinnot. Ensi vuonna odotan uusia haasteita ja mahdollisuuksia, sillä aion syventää osaamistani valokuvauksessa istumalla jälleen koulun penkille.

Kulisseissa on tapahtunut paljon, ja olen kohdannut vaikeita aikoja, jotka ovat vaikuttaneet matkaani. Vuosien varrelle mahtuu monia haasteita, isoja menetyksiä ja sydänsuruja. Työ ja opiskelu ovat olleet minulle tärkeitä voimavaroja, jotka ovat auttaneet jaksamaan eteenpäin ja samalla tietysti tuoneet mukanaan uusia oppeja joita voin käyttää asiakkaideni ja teidän hyödyksi.

Haluan kannustaa teitä kaikkia muistamaan huolehtia itsestänne kokonaisvaltaisesti. Olkaa armollisia itsellenne ja antakaa tilaa levolle ja palautumiselle. Elämä on täynnä nousuja ja laskuja, ja on tärkeää antaa tilaa omille tunteille, haavoittuvuudelle ja tarpeelle levätä.

Kiitos, että olette olleet mukana matkallani tähän asti. Toivon, että voin tuoda teille iloa ja inspiraatiota myös jatkossa. Seuraavassa postauksessa jaan kanssanne taas herkullisia reseptejä ja jaan oppejani ruoan maailmasta.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close