Miksi bloggaamme?

Tuo kysymys on pyörinyt mielessä nyt viime aikoina.

Ennen ajattelin bloggaajien olevan omituisia otuksia jotka halusivat paljastaa elämäänsä vieraille lukijoille.

Tuli monesti mietittyä, että miksi? Varsinkin kun itse on ollut aina hiljainen taustalta seuraaja mm. Facebookissa. Sielläkään en ole halunnut paljastella sen enempää.En ole halunnut jakaa asioita kenenkään ei niin läheisen kanssa.Spontaanius ei kuulunut minun sosiaalisen median välityksellä puhumiseen. Kaikki oli mietittävä, että kehtaako tuollaista kirjoittaa, että mitähän muut ajattelee.Sanoisin että olen melko varautunut persoona.

Halu kirjoittaa ruoasta ja näyttää se kuvin, oli ollut pitkään mielessä ennen kuin aloimme bloggaamaan. Mutta itsekritiikin määrä ei antanut periksi. Aloin seuraamaan siihen aikaan enemmän myös “tavallisia” ruokablogeja ja jotenkin tuli se tunne,että kyllä minä vielä mahdun joukkoon. Että katsotaan kiinnostaako ketään.

Ensimmäiset blogi postaukset oli jännittäviä,onko kaikki oikein kirjoitettu ja kuvat hyviä. Mitä kerromme itsestämme. Tuntui että halusimme kuitenkin kertoa mahdollisimman vähän. Omia kuvia ei nyt ainakaan laiteta esille.

Ensin oli melko hiljaista, vain lähimmäiset kävivät lukemassa blogia.

Perustimme facebookiin sweet food o ‘ mine ryhmän ja sillä ei ollut kuin muutama seuraaja.

Luulen,että jokaisella bloggaajalla on toiveena että heidän tekstinsä tavoittaa lukijat. Ainakin itselleni on merkinnyt jonkunlaista hyväksyntää sille, kun olen seurannut miten facebook tykkääjiä on lisääntynyt, että sivusta pidetään ja että sitä joku lukee.

Google Analyticsin avulla tietenkin on tullut seurattua kävijöitä jonkun verran ja nyt vuosi takana ja reippaasti yli 50000 kävijää. Kuukaudessa pyöritään n. 8000 lukijassa.Joka on ihan mahtavaa. Toivon todella, että joku lukee juttujamme ja kokeilee reseptejämme ( ja toivon mukaan pitää niistä). Yksi asia kuitenkin olisi mukavaa,kun lukijoita tuntuu olevan on se, että olisi mukava kuulla myös teistä kommenttien muodossa. Monesti olen miettinyt ,että näyttääkö nuo luvut oikein, lukeeko näitä juttuja kukaan. Kun niin harvakseltaan niitä kommentteja tulee.

Olen itsekin alkanut miettiä, kun käyn lukemassa eri blogeja, että eihän sitä itselläkään tule sitä kommenttia jätettyä. Joten nyt olen alkanut jättää kommentin jos toisenkin blogeihin. Ainakin minusta olisi mukava lukea mielipiteitä teiltä lukijoilta.

Kauas on tultu vuodessa niistä päivistä, kun olin epävarma blogi aloittelija.Olen alkanut paljastamaan enemmän itsestäni/meistä täällä blogin takana ja uskallan enemmän. Itsekritiikki on edelleen kova, mutta en stressaa enää yhtä paljon, että juttujen olisi oltava täydellisiä. Haluamme edelleen jakaa kaikkien kanssa parhaimmat reseptimme ja ainakin yrittää kertoa se kivoin kuvin ja jutuin. Onhan tämä välillä aikaa vievää, mutta olemme itse tyytyväisiä ja iloisia siitä, että olemme onnistuneet luomaan meidän näköisemme ruokasivut. toivottavasti tekin pidätte niistä!

Olemme miettineet että olisi hauskaa kirjoittaa myös sisustuksesta. Mitä mieltä olette, olisitteko kiinnostuneita lukemaan sisustusjuttuja?

 

P.s. Kohta on tulossa myös blogin ensimmäinen kilpailu, mutta siitä lisää kohta!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Join the Conversation

  1. Niina says:

    Säännöllisen epäsäännöllisesti seuraan blogiasi, mutta kommentoin äärettömän harvoin. Näin teen kaikkien blogilukemisieni suhteen. Valitettavasti. Pitäisi antaa enemmän palautetta.

    Tässä ensiksi Sinulle: Kerro enemmän taustatapahtumista. Ne oikeasti kiinnostavat. Esimerkiksi kuinka ihmeessä saat vuorokauden tunnit riittämään? Minulta ne valuvat pikkuisen kanssa touhutessa jonnekin – sekä omansa tekee tietenkin se, että olen näköjään äärettömän huono organisoimaan. Delegointi kyllä sujuu 😉 Lasketaanko se?

    Linkkivinkit kiinnostavat myös!

    Terkkuja <3

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Kiitos palautteesta. Juuri tällaista palautetta toivoinkin. On vaikea tietää kiinnostaako ihmisiä “se muukin” eikä pelkästään reseptit. Tuo ajankäyttö onkin mielenkiintoinen juttu. Itsellä on yleensä kymmenen eri asiaa samaan aikaan meneillään. Organisoinnillahan siitä selviää, varsinkin kun on kolme lasta hoidettavana/haettavana/halailtavana 🙂 Ja kyllä, se delegointi on kaiken A ja O 😉

  2. teija says:

    Hei systeri. 🙂 Aina innolla odotan mitä seuraavaksi tulee ! Kurpitsa oli teidän suosikki tässä kesän-syksyn aikana, ajattelin, että vieläkö sä siitä jotain keksit, eikö se tuu jo korvista ulos ha,ha .. 😉 Itse kokeilin sitä piirakkaa ja superhyvää oli. Monet cupcake-reseptit on myös valmisettu ohjeittesi mukaan, puhumattakaan herkuista mitä on teidän luona saanut maistaa. Bullet Pork suli suuhun, ranskalaiset marengit upeita tarjottavia. Angry Birds mansikkakakkutäytettä olen käyttänyt monessa kakussa täytteenä. On aina insiproivaa puhua teidän blogista… Tiedät mitä haluaisin nähdä
    –> tekisitte, “ruokavideoita” 🙂 . Matkakertomuksia ei tarvitse niin paljoa kirjoitella, kauhee matkakuume muuten itellä. 🙂 Ja loppuun sanon tämän; Osaat tehdä ruokaa, MUTTA yhtä taidokas sisustamaan. ELI = Todellakin sisustusta kehiin. Can´t wait !

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      Joo,tuli innostuttua kesällä kurpitsasta. Nooh, kun on hyviä reseptejä niin ei pääse kyllästymään 😉 Ruokavideoita.. 😀 saa nähdä tullaanko niitä näkemään. Ainakin yksi drinkkivideo löytyy jo. Saa nähdä mitä kaikkea uusi vuosi tuo tullessaan.

  3. ritva says:

    Minä ainakin seuraan blogianne ja joitakin “keitoksia” on tullut testattua.
    Mutta harvemmin täällä blogin “sisällä” tulee kommentoitua, kun voidaan “livenäkin ” keskustella. 🙂
    Kyllä mielellään voitte kirjoitella kaikesta muustakin kuin vain ruoasta.

    1. Sweet Food O´Mine Author says:

      No, se on totta 🙂 Kuitenkin kivaa täältäkin kautta saada kommenttia.

Close
Sweet Food O`Mine © Copyright 2022. All rights reserved.
Close